Vertaistukiryhmät
Äimä ry:n vertaistukiryhmät on suunnattu uupuneille, alavireisille tai raskauden aikaista masennusta tai synnytyksen jälkeistä masennusta sairastaville äideille. Lisäksi lapsivuodepsykoosin sairastaneille äideille on oma ryhmänsä. Ryhmiin mukaan tuleminen ei edellytä Äimä ry:n jäsenyyttä ja ne ovat maksuttomia. Ryhmissä tarjotaan veloituksetta kahvia, teetä ja pientä purtavaa.
Löydät ryhmät alla olevasta listasta paikkakunnittain. Mikäli omalla paikkakunnallasi ei ole ryhmää, voit esittää siitä toivomuksen. Tai haluaisitko itse ryhtyä vertaistukiäidiksi ja perustaa paikkakunnallesi oman ryhmän? Voimme auttaa etsimällä sinulle parin ryhmänvetäjäksi ja tarkoitukseen sopivat tilat.
Suurin osa Äimän ryhmistä on avoimia. Se tarkoittaa, että mukaan voi tulla kesken kauden ja silloin kun haluaa, ehtii ja jaksaa. Mukana voi olla yhden kerran tai vaikka joka kerta.
Suljetussa ryhmässä jäsenet pysyvät aina samoina. Pois voi tietenkin jäädä, mutta uusia jäseniä ryhmään ei oteta. Työskentely suljetussa ryhmässä on yleensä avointa ryhmää prosessinomaisempaa.
Ryhmien tilat vaihtelevat. Osaan voi ottaa tarvittaessa mukaan pienen lapsen, osaan lapsia ei mahdu ja kolmanteen paikkaan toivotetaan tervetulleeksi isommatkin lapset. Voit tarvittaessa kysyä asiaa ryhmänvetäjältä (tiedot ovat kunkin ryhmän tietojen alla). Suurimpaan osaan ryhmistä ei ole pakko ilmoittautua etukäteen, mutta se on suotavaa.
Ryhmäkertoihin voi toisinaan tulla peruutuksia, jotka päivitämme tälle sivulle. Tapaamisaika kannattaa siis tarkistaa ennen ryhmää. Ethän osallistu ryhmäkertaan, mikäli sinulla on flunssaoireita.
PAIKKA: Itäkadun Perhekeskus, Tallinnanaukio 1, kokoustila 101 (katutasossa)
KEVÄT 2025:
Ke 12.3 klo12:30-14:30
Ke 26.3 klo 12:30-14:30
Ke 9.4 klo 12:30-14:30
Ke 23.4 klo 12:30-14:30
Ke 7.5 klo 12:30-14:30
Ke 21.5 klo 12:30-14:30
Ke 4.6. klo 12:30-14:30
Ryhmään ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon ja voit tulla mukaan mille kerralle tahansa, yhdessä vauvan kanssa tai yksin. Ryhmään liittyvät kysymykset voit lähettää osoitteeseen helsinki.ryhma2@aima.fi.
PAIKKA: Yhteisötalo Otava, Otavankatu 5A, kellarikerroksen Muru-kahvila
KEVÄT 2025:
To 27.2. 16:30-19
Ma 24.3. 16:30-19
To 24.4. 16:30-19
LISÄTIETOJA
Tiedustelut ja ilmoittautumiset puhelimella 045 165 8855 ryhmänvetäjälle tai sähköpostilla satakunta.aima@gmail.com
PAIKKA: MLL:n Perhetalo Kivirikko, Puskantie 36c, Seinäjoki
KEVÄT 2025:
Ma 3.2. klo 17-19
Ma 3.3. klo 17-19
Ke 9.4. klo 17-19
Ma 19.5. klo 17-19
Ryhmään ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon ja voit tulla mukaan mille kerralle tahansa. Ryhmään liittyvät kysymykset voit lähettää osoitteeseen tukiaiti.seinajoki@aima.fi.
Bipsyt on ryhmä äideille, jotka ovat sairastuneet kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Ryhmä kokoontuu etänä Teams:n välityksellä. Lisätietoja toiminnasta ja tapaamisajoista voit kysellä osoitteesta tukiaiti.apsy@aima.fi
PAIKKA: Äimän toimiston ryhmähuone, Yliopistonkatu 5, 7. krs, Helsinki, tai etätapaamisten kohdalla Teams
KEVÄT 2025
Tiistai 25.2. klo 17-18:30
Perjantai 25.4. klo 17-18:30
MITEN MUKAAN?
Lisätietoja ja arvion siitä, onko tämä ryhmä juuri sinulle sopiva, saat ottamalla yhteyttä apsy.ryhma@aima.fi (Huom! sähköpostiosoite on vaihtunut aiemmasta.) Ryhmätapaaminen toteutuu, mikäli mukana on vähintään kaksi ilmoittautunutta. Ilmoittautua voit yllä mainittuun sähköpostiosoitteeseen viimeistään viikkoa ennen tapaamista.