Vertaistukiryhmät
Äimä ry:n vertaistukiryhmät ovat väsyneille, uupuneille, alavireisille tai raskauden aikaista masennusta tai synnytyksen jälkeistä masennusta sairastaville äideille. Lisäksi lapsivuodepsykoosin sairastaneille äideille on oma ryhmänsä. Ryhmiin mukaan tuleminen ei edellytä Äimä ry:n jäsenyyttä ja ne ovat maksuttomia. Ryhmissä tarjotaan veloituksetta kahvia, teetä ja pientä purtavaa.
Löydät ryhmät alla olevasta listasta paikkakunnittain. Mikäli omalla paikkakunnallasi ei ole ryhmää, voit esittää siitä toivomuksen. Tai haluaisitko itse ryhtyä vertaistukiäidiksi ja perustaa paikkakunnallesi oman ryhmän? Voimme auttaa etsimällä sinulle parin ryhmänvetäjäksi ja tarkoitukseen sopivat tilat.
Suurin osa Äimän ryhmistä on avoimia. Se tarkoittaa, että mukaan voi tulla kesken kauden ja silloin kun haluaa, ehtii ja jaksaa. Mukana voi olla yhden kerran tai vaikka joka kerta.
Suljetussa ryhmässä jäsenet pysyvät aina samoina. Pois voi tietenkin jäädä, mutta uusia jäseniä ryhmään ei oteta. Työskentely suljetussa ryhmässä on yleensä avointa ryhmää prosessinomaisempaa.
Ryhmien tilat vaihtelevat. Osaan voi ottaa tarvittaessa mukaan pienen lapsen, osaan lapsia ei mahdu ja kolmanteen paikkaan toivotetaan tervetulleeksi isommatkin lapset. Voit tarvittaessa kysyä asiaa ryhmänvetäjältä (tiedot ovat kunkin ryhmän tietojen alla). Suurimpaan osaan ryhmistä ei ole pakko ilmoittautua etukäteen, mutta se on suotavaa.
Ryhmäkertoihin voi toisinaan tulla peruutuksia, jotka päivitämme tälle sivulle. Tapaamisaika kannattaa siis tarkistaa ennen ryhmää. Ethän osallistu ryhmäkertaan, mikäli sinulla on flunssaoireita.
Äiti, oletko uupunut?
Tervetuloa Äimä ry:n vertaistukiryhmään, jossa yhdistämme joogaa ja keskustelua! Meillä jutellaan avoimesti ja luottamuksellisesti synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, uupumuksesta tai alavireisyydestä sekä näistä selviytymisestä. Lisäksi teemme lempeitä hengitys-, liike- ja rentoutusharjoitteita. Aiempaa kokemusta joogasta ei tarvitse olla. Ryhmää ohjaa Äimän vapaaehtoinen vertaistukiäiti, jolla on myös joogaohjaajan koulutus.
Ryhmään osallistuminen on maksutonta, mutta valitettavasti emme voi tarjota lastenhoitoa ryhmän ajaksi. Mukaan tarvitset kevyeen liikkumiseen sopivan vaatetuksen. Ryhmäkerralle mahtuu kerrallaan seitsemän osallistujaa ja mukaan voit tulla mille kerralle tahansa. Muistathan kuitenkin ilmoittautua jokaiselle kerralle erikseen viimeistään kolmea päivää ennen tapaamisaikaa. Voit ilmoittautua ja kysellä lisätietoja osoitteesta helsinki.ryhma1@aima.fi
Paikka: Metsäpurontie 25, asukastalo Saunabaari (sisäänkäynti joogasaliin takapihalta)
Ajat:
Ti 7.1. klo 10-11:30
Ti 14.1. klo 10-11:30
Ti 21.1. klo 10-11:30
Ti 28.1. klo 10-11:30
Ti 4.2. klo 10-11:30
Ti 11.2. klo 10-11:30
Ti 25.2. klo 10-11:30
PAIKKA: Porin ensi- ja turvakotiyhdistys ry, Tiilimäentie 2, 28500 Pori
TAPAAMISAJAT SYKSY 2024:
Syyskausi käynnistyy la 17.8. virkistyspäivän merkeissä. Lisätietoja päivän sijainnista ja ohjelmasta voi kysellä ryhmän sähköpostiosoitteesta.
Ke 30.10. klo 17:30-20
To 28.11. klo 17:30-20
LISÄTIETOJA
Tiedustelut ja ilmoittautumiset puhelimella 045 165 8855 ryhmänvetäjälle tai sähköpostilla satakunta.aima@gmail.com
PAIKKA: MLL:n Perhetalo Kivirikko, Puskantie 36c, Seinäjoki
TAPAAMISAJAT SYKSY 2024:
Ti 12.11. klo 17-19
Ke 11.12. klo 17-19
Ryhmään ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon ja voit tulla mukaan mille kerralle tahansa. Ryhmään liittyvät kysymykset voit lähettää osoitteeseen tukiaiti.seinajoki@aima.fi.
Bipsyt on ryhmä äideille, jotka ovat sairastuneet kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Ryhmä kokoontuu etänä Teams:n välityksellä. Lisätietoja toiminnasta ja tapaamisajoista voit kysellä osoitteesta tukiaiti.apsy@aima.fi
Tervetuloa Äimä ry:n vertaistukiryhmään verkossa!
Teams:n kautta tapaavassa ryhmässä keskustellaan avoimesti ja luottamuksellisesti uupumuksesta, raskauden aikaisesta tai synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, sekä näistä selviytymisestä. Ryhmää ohjaa Äimän vapaaehtoinen vertaistukiäiti. Mukaan mahtuu kerralla kymmenen äitiä.
Voit ilmoittautua ryhmäkerralle osoitteeseen verkkoryhma2@aima.fi
Ilmoittautuneille lähetetään ennen tapaamisaikaa Teams-linkki, jonka kautta pääsee osallistumaan. Tule rohkeasti mukaan, et ole yksin!
Syksyn 2024 ryhmäajat (aikoihin saattaa vielä tulla muutoksia, joten tarkistathan ajat ennen ryhmäkertaa):
Ti 10.9 klo 18:30-20
Ti 8.10. klo 18:30-20
Ti 12.11. klo 18:30-20
PAIKKA: Äimän toimiston ryhmähuone, Yliopistonkatu 5, 7. krs, Helsinki, tai etätapaamisten kohdalla Teams
TAPAAMISAJAT SYKSY 2024:
Ti 17.9. klo 17-19 kohtaavana Äimän toimiston tiloissa Helsingissä
Pe 8.11. klo 17-19 kohtaavana Äimän toimiston tiloissa Helsingissä
La 14.12. klo 12-14 on tapaaminen Äimän toimiston tiloissa pikkujoulujen merkeissä. Tarjoiluja varten ilmoittauduthan mukaan 8.12. mennessä.
MITEN MUKAAN?
Lisätietoja ja arvion siitä, onko tämä ryhmä juuri sinulle sopiva, saat ottamalla yhteyttä apsy.ryhma@aima.fi (Huom! sähköpostiosoite on vaihtunut aiemmasta.) Ryhmätapaaminen toteutuu, mikäli mukana on vähintään kaksi ilmoittautunutta. Ilmoittautua voit yllä mainittuun sähköpostiosoitteeseen viimeistään viikkoa ennen tapaamista.