Tytär sanoi: “Äidin mieli kahdessa suunnassa”
Olen Mari, 37-vuotias elämän ihmettelijä Rovaniemeltä. Kanssani elämää ihmettelee aviomieheni, 11-vuotias tyttäremme sekä cockerspanieli Martti. Olen saanut omakseni tyypin 2. kaksisuuntaisen mielialahäiriön ja olen käynyt läpi raskauden aikaisen -ja synnytyksen jälkeisen masennuksen.
Olen pienestä pitäen ollut aktiivinen toimija ja seurallinen tyyppi, huolehtiva ja tunnollinen. Olen saanut viettää turvallisen lapsuuden. Minusta on aina pidetty huolta ja minua on kannustettu. En koskaan ollut yksinäinen tai onneton. Luulin, ettei minun mieleni voi särkyä. Nyt tiedän, että niin voi käydä kenelle tahansa.
Synnytyksen jälkeinen masennus astui elämääni, kun tyttäremme syntyi 2012 Tampereella. Tuntui musertavalta, kun elämä vauvan kanssa ei ollutkaan sellaista, mitä olin kuvitellut sen olevan. En ollut onnellinen. Olin peloissani ja ahdistunut. Tuntui, etten osaa olla äiti. Tunsin häpeää, kun en nauttinutkaan asioista, joiden sanottiin olevan elämää ihmeellisempiä. Jälkeen päin sain kuulla, että minulle tapahtui synnytyksessä psykoottinen läpilyönti.
En ollut koskaan kuullut synnytyksen jälkeisestä -tai raskauden aikaisesta masennuksesta. Sairaalasta olosta muistan vain itkeneeni paljon. Silti meidät kotiutettiin hyvinvoivina. Mieheni kertoi neuvolassa olevansa huolissaan minusta tytön ollessa noin 2 kuukautta. Saimme tuolloin kotiin perhetyön ja pääsimme tyttäreni kanssa äiti-vauva -tukiryhmään.
Ensimmäiset vuodet äitinä elin sumussa. Sekosin jossain vaiheessa laskuissa, kun kyse oli ihmisistä, joille olin tilanteeni selittänyt ja kuinka monta lääkettä kohdallani kokeiltiin. Minun on vaikea muistaa, mitä kaikkea tukea sain ja mistä. Ammattiauttajien tapaamisista minulla on vai hämäriä muistikuvia. En koskaan laiminlyönyt tytärtäni, mutta unohdin huolehtia itsestäni.
Kului kuukausia ja sitten vuosia. Ymmärsin, ettei kyse voi enää olla synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Tunsin syyllisyyttä huonosta olostani ja koin olevani taakka läheisille. Mielialani heitteli kovasti ja tunsin jääväni asian kanssa yksin.
Vuoden 2015 lopussa jaksoin yhtäkkiä tehdä mitä vaan, kunnes vuoden vaihduttua vajosin syvälle masennukseen. Ymmärsin, että kaikki ei ole hyvin. Keväällä 2016 vaadin päästä sairaalahoitoon, jotta saisin romahtaa rauhassa. Halusin suojella perhettäni itseltäni. Vietin kuukauden Pitkäniemen suljetulla osastolla ja sen jälkeen kuukauden päiväsairaalassa. Kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnoosi oli helpotus sekä minulle että läheisille. Oikea lääkityskin löytyi.
Syksyllä 2016 muutimme Rovaniemelle, täysin tuntemattomaan paikkaan. Se oli uusi alku. Kohdallani paikkakunnan vaihto oli iso osa kuntoutumisen alkamista. Täällä on tilaa hengittää. Seuraavina vuosina kouluttauduin lasten joogaohjaajaksi ja hyvinvointineuvojaksi, perehdyin satuhierontaan. Luomalla rauhaa ympärilleni, saan sitä myös itse.
Mieheni ei ole missään vaiheessa menettänyt uskoaan minuun ja seisoo vierelläni edelleen. Elämä minun kanssa ei varmasti ole ollut helppoa. Musta huumori tuo valon pilkahduksia pimeinä aikoina. Puhumme paljon ja toisinaan ei tarvitse sanoa mitään. Pelkkä läsnäolo riittää.
Vanhempien tuki on ollut korvaamatonta. Äärimmäisen tärkeää se oli juuri tyttäreni ensimmäisinä elinvuosina. Noin neljä vuotta sitten muuttivat Rovaniemelle eläkkeelle päästyään ja pitkästä välimatkasta tuli lyhyt. Nyt kun he ovat täällä, minun on helpompi antaa periksi hetkinä, jolloin en jaksa.
Muutoin en juurikaan kaipaa sosiaalista kanssakäymistä ja viihdyn kotona. Koti on turvapaikkani. Ympärilläni on kuitenkin ihania ihmisiä, joiden kanssa saan olla oma itseni ja joiden seurasta nautin, oikein annosteltuna.
Koko sairastamisen ajan olen joutunut itse hakemaan ja vaatimaan itselleni apua. Se on vienyt voimia. En ole kuitenkaan luovuttanut, vaikka mieli olisi tehnyt.
Olen aloittanut osa-aikaisen työn varhaiskasvatuksessa kaksi kertaa, kahdessa eri paikassa. En tuolloin osannut itse löytää tasapainoa työn ja muun elämän välille, vaikka kuinka yritin. Siitä seurasi pitkiäkin masennusjaksoja. Huomasin, että tarvitsen tukea ja että osa-aikaisen työn tekeminen ei olekaan epäonnistumista. Se onkin omien voimien kuuntelua ja vastuunottoa omasta elämästä.
Työskentelen nyt toista lukuvuotta koulunkäynninohjaajana osakuntoutustuella, enkä voisi olla tyytyväisempi. Teen töitä 19 tuntia viikossa ja vierellä kulkee työhönvalmentaja, joka tukee ja kannustaa. On voimaannuttavaa kuulua työyhteisöön. Työni on kuntouttavaa jo itsessään. Osa-aikainen työ mahdollistaa voimavarojen riittävyyden työn tekemiseen ja sen, että niitä jää myös niille rakkaimmille kotiin. Tasapaino on löytynyt.
Kaksisuuntainen mielialahäiriö on muuttanut minua ja tuonut elämääni haasteita. Elämä pitää sisällään sekä hypomanioita että masennusta. Lääkitys tasaa huippuja molemmista päistä. Stressaannun ja ahdistun helposti. Keskittymiskykyni on heikentynyt ja joskus päätösten tekeminen on hankalaa. Väsyn helposti sosiaalisissa tilanteissa. On aikoja, jolloin mikään ei tunnu miltään. On aikoja, jolloin en halua kuolla, mutta en vaan jaksa elää.
On sairauteni tuonut mukanaan hyvääkin. Se on opettanut minua nauttimaan pienistä hyvistä hetkistä ja pysähtymään niiden äärelle. Se on opettanut minulle, kuinka omat rajat vedetään ja kuinka tärkeää on olla kiitollinen niistä asioista, jotka elämässäni ovat hyvin. Olen oppinut kuuntelemaan itseäni. Olen saanut mahdollisuuden tutustua itseeni uudestaan ja löytää elämääni ne palaset, jotka sopivat ja tekevät hyvää juuri minulle.
Nautin elämästä, päivä kerrallaan. Arki ja rutiinit tuovat turvaa ja rauhaa. Rakastan liikkumista luonnossa. Martin kanssa lähden liikkeelle, vaikka en aina jaksaisi. Rakastan miestäni, joka jaksaa seisoa rinnallani. Rakastan tytärtäni, nautin suuresti hänen seurastaan ja keskusteluista, joita saan hänen kanssaan käydä.
Olen hyväksynyt itseni sellaisena kuin olen. Tietenkin on hetkiä, jolloin se tuottaa edelleen haasteita. Mieleni menee kahteen suuntaan, niin kuin tyttäreni sanoo. Olen aina puhunut mielen sairauksista avoimesti ja puhun jatkossakin. Haluan auttaa ihmisiä ymmärtämään ja rohkaista tuomaan asioita esille. Kenenkään ei tulisi tuntea häpeää, kun mieli särkyy. Jokainen meistä on ainutlaatuinen, juuri sellaisena kuin on.
En voi vaikuttaa siihen mitä tulee vastaan, mutta voin vaikuttaa siihen, kuinka otan sen vastaan.
Mari, kokemusasiantuntija
Kuva: Shutterstock