Puurot ja Vellit
Rankan päivän jälkeen vauva nukahtaa viimein yöunilleen. Niille ihanille 8 tuntia kestäville pätkätorkuille, joiden aikana äiti itse ehtii sulkea silmänsä 20 minuutiksi kerrallaan. Iltapalaksi vauva on saanut järkyttävän tappelun jälkeen vatsansa täyteen klimppistä pikapuuroa ja sosetta suoraan halvimmasta purkista, mitä paikallisen S- marketin hyllystä on löytynyt. Pienen hetken vauva sekä äiti ovat molemmat tyytyväisiä. Sitten alkaa äidin vapaa-aika, jolloin äiti saa viimein teurastaa väsyneen sisimpänsä rippeitä katsomalla täydellisten äitien sometilejä.
Heti ensimmäisenä Instagramin feedille ilmestyy kuvasarjoja siitä, kuinka muiden perheiden iltatoimet sujuvat aina muitta mutkitta. Täydellinen äiti on tapahtumarikkaan ja tehokkaan päivän jälkeen hauduttanut lapsilleen ohrapuuroa ja keittänyt kiisselin oman pihan marjoista. ”Omat kullan murut <3 ps. Taisi punaherukkakiisselistä tulla meidän pikkuisen uusi lemppari 😉” – Lukee kuvan alla, jossa lapset ovat syöneet siististi kiiltävän pöydän ääressä ja perheen pienin hymyilee tyytyväisenä tyhjän kipon vierellä. Sinä pikapuuro- äiti tuomitset itsesi samalla sekunnilla, kun olet selannut nuo täydelliset – ei lainkaan lavastetut – kuvat loppuun.
”Poteto potato”
Me pikapuuro- äidit emme kuitenkaan ole loppupeleissä niin erilaisia kuin nämä ohrapuuro- äidit. Mitä todennäköisimmin täydellisten kuvien takaa löytyy valtava tiskivuori, jonka ohrapuuro lataa koneeseen uupuneena ja laiskaa miestään kiroten. Tai sitten loppuilta on mennyt tapellessa lasten kanssa, kun hampaiden pesu ei koskaan onnistu ilman huutoa ja parkua. Voi toki olla, että kaikki on mennyt kuin oppikirjassa, eikä ongelmia ole ollut ja mieskin on auttanut kotitöiden kanssa. Kuka tietää. Joka tapauksessa puuro on aina puuroa.
Molempien lapset söivät iltapalan (ainakin osittain) ja menivät nukkumaan. Molemmat tarvitsevat lepoa päivän jälkeen, vaikka tavat rentoutuakin olisivat erilaiset. Toinen äiti avaa sipsipussin ja läväyttää ruutuun uusimmat tempparit ja toinen ompelee eko- kankaasta uuden potkupuvun ja surauttaa siinä samalla itselleen match- paidan. Silti kumpikin elää ihan samassa padassa sen toisen äidin kanssa. Täällä me kaikki puurot ja vellit elämme sekaisin, vaikka hiukan eroa toiseen löytyisikin.
Kun oma lapseni oli pieni, minä kadehdin niitä äitejä, jotka jaksoivat vääntää keittiössä tuntikausia kaikki ruuat alusta loppuun itse. Kadehdin sitä luontaista energiaa mitä heiltä löytyy, kunnes eräänä päivänä juttelin ohrapuuro- äidin kanssa, joka kadehti minun elämääni. Siis minun?! Kuulemma omasta Instagram tilistäni sai käsityksen, että osaan ottaa kaiken rennosti ja positiivisella asenteella. Tajusin, että minun hajoamaisillaan oleva mieleni ei tosiaan näy ulos päin. Katsoin läpi tallennettuja instastooreja ja totesin, että elämäni tosiaan vaikuttaa hurjan hauskalta ja rennolta, omien juttujeni mukaan meillä oli kotona aina ratkiriemukasta.
Lupa kyseenalaistaa
Se, että some ei kerro todellisuutta on jo vanha laulu ja tämän kaltainen ”opetus” ei ole uusi uutinen kenellekään, mutta tämän asian sisäistäminen on asia erikseen. Meidän täytyy ihan toden teolla ymmärtää se, ettemme näe sinne ruudun toiselle puolelle. Jos äiti somessa julistaa täyden sydämen rakkautta lapseensa, kaikki voi todellisuudessa olla aivan toisin. Itse myös kirjoitin, kuinka en ole koskaan kokenut niin suurta ja pyyteetöntä rakkautta, kuin mitä koin vauvaani kohtaan.. todellisuudessa en tuntenut lasta kohtaan juuri mitään muuta kuin velvollisuuden tunnetta. Joskus siis terve kyseenalaistaminen on tarpeen.
Toisaalta, vaikka se ohrapuuro- äiti kirjoittaisi someen asiat juuri niin kuin ne ovat ja hänen, sekä hänen lapsiensa elämät todella ovat täydellisiä, niin koita ymmärtää, että sinun elämäsi on aivan yhtä täydellistä. Tai ehkä kummankaan elämä ei ole täydellistä vaan tavallista. Ja sehän riittää. Sinä pikapuuro- äiti olet riittävä, hyvä ja ihana. Olet parasta omalle lapsellesi, vaikka et voisikaan aina hyvin. Sinä olet äiti siinä missä muutkin äidit ja yrität parhaasi. Sinä olet täydellisen tavallinen.