Mörkö lapsuudenkodin sängyn alla
Neuvolassa oli sillä kertaa sijainen. Kaunis ja hymyilevä. Hän ehdotti lyhyen juttelun jälkeen masennusseulan täyttämistä ja yhdessä kävimme sen läpi kohta kohdalta. Pysähdyimme kysymykseen “Oletko huolissasi jostakin?”. Totesin itkun keskeltä olevani jatkuvasti huolissani juovista vanhemmistani ja pikkuveljestä, joka asuu vielä kotona. Sijainen totesi rauhallisesti olevansa huolissaan minusta ja lupasi auttaa.
Vuosien epämääräinen ahdistus sai siinä hetkessä juuret. Juuret, jotka olivat kietoutuneet lapsuudessa ja nuoruudessa niin tiukasti rintakehäni ympärille, että olin tottunut hengittämään vain puolilla keuhkoilla.
Seuraavalla kerralla neuvolassa oli taas tuttu täti. Hän palasi masennusseulaan ja kysyi olenko edelleen huolissani vanhempieni juomisesta. Vastattuani myöntävästi hän totesi tyhjentävästi, että “No sinähän olet varmasti jo tottunut siihen näiden vuosien aikana”. Siinä lauseessa tiivistyi koko juttu. Kyllä, olin tottunut. Koska oli lapsuudessa pakko.
Oma tuore ja epävarma äitiys käänsi ajatukset omaan lapsuuteen. Millainen vanhempi minä haluan olla lapselleni? Selkeämpi ajatus minulla oli siitä, millainen en missään nimessä halua olla. Univajeisena ja masentuneena ei ollut erityisen helppoa rakentaa omaa äitiyttä. Voimia ei myöskään ollut oman lapsuuden käsittelyyn, kun elämä oli vain rämpimistä päivästä toiseen. Vaikeimpina hetkinä toi toivoa puolison sanat, että nyt pitää vain uskoa parempien aikojen olevan nurkan takana.
Kerrankin puoliso oli oikeassa! Paremmat ajat nimittäin alkoivat Lasinen lapsuus, sirpaleinen mieli -vertaistukiryhmään osallistumisesta ja siitä, että uskalsin katsoa suoraan lapsuudenkodin sängyn alla asunutta mörköä silmiin. Vuosia jatkunut ulkopuolisuuden tunne vaihtui oivallukseen, etten olekaan yksin tämän asian kanssa. Vanhempien juomisesta saa puhua. Se ei ollutkaan enää tarkoin peitelty perhesalaisuus.
Mörkö oli alkuun pelottava ja vei voimia, mutta tutustuttuani siihen tässä viimeisten kymmenen vuoden aikana olen oppinut elämään sen kanssa. Monet ominaisuuteni juontavat lapsuuden turvattomasta ilmapiiristä, mutta toisaalta ne ovat myös parhaimpia piirteitäni! Äärimmäinen herkkyys, tunneäly ja resilienssi ovat lähes yksinomaan etuja äitiydessä ja elämässä yleensäkin. Rikkonaisuuteni ja haurauteni ovatkin suurin vahvuuteni! Sen ymmärtäminen on avannut minulle uuden tavan olla ja hengittää.
Vedän keuhkot ihan täyteen ilmaa ja lähden lumipyryyn lasta vastaan bussipysäkille.
– Näkyvä Ninni –
Tietoa ja tukea lasisen lapsuuden käsittelyyn täältä: Lasinen lapsuus.
Kuva: Kirjoittajan oma