Luovuutta vailla
En ole koskaan luokitellut itseäni luovaksi ihmiseksi. Koko suvun kuvataiteelliset lahjat kaatuivat veljeni geeniperimään siskoni saadessa kädentaidot, joilla kalpenisi useampikin Marttakerholainen. Itselleni jäi näistä vain muruset, mutta tätäkin vahvemmin perin tarpeen tehdä ja haalia jatkuvasti uusia projekteja elämääni. Olen siis se ihminen, jolla on oltava jatkuvasti jokin projekti, jotta voin kokea olevani elämässä kiinni. Vaikka perinteiset luovuuden muodot lakkasivat kehittymästä minussa jo hyvissä ajoin ennen ylä-astetta, on tarve tehdä ollut minussa vahvana aina. Tuon tarpeen merkityksen hyvinvointiini ymmärsin toden teolla vasta silloin, kun mahdollisuudet ja voimavarat tekemiseen ja luovuuteen loistivat poissaolollaan lamaannuttavan raskaalta tuntuneen vauvavuoden aikana.
Olen aina nauttinut siitä, että voin innostua ja uppoutua täysillä tekemiseen. Mutta koska asioihin uppoutuminen ja luovuus vaatii (ainakin minulla) keskeytymätöntä aikaa, jäävät mahdollisuudet tähän hyvin helposti lapsiarjen jalkoihin. Uskallan nimittäin väittää, että hyvin harva onnistuu olemaan luova jossain pyllyn pesun ja korvatulehduksen välissä. Näin ainakin meillä kävi.
Meillä lapsen selittämättömän itkuisuuden keskellä voimavarat ja mahdollisuudet ylimääräiseen puuhailuun olivat kortilla. Pitkään jatkuva ja arjen valtaava itkuisuus saa herkästi vanhemmille aikaan jatkuvan hälytystilan, joka ei kovin helpolla raukea, vaikka vanhemmalle tarjoutuisi mahdollisuus siihen kuuluisaan omaan aikaan. Meillä tämä oma-aika meni ”ei omasta-ajasta” toipumiseen ja tulevaan valmistautumiseen. Luovuuden ja projektien toteuttaminen oli tuolloin viimeisenä mielessä, vaikka niiden ääreen palaamista kaipasikin.
Toki tavat luovuuden toteuttamiseen ovat yksilöllisiä, eikä lapsen saaminen missään nimessä tarkoita, että oma luovuus olisi automaattisesti siirrettävä säilöön odottamaan väljempiä aikoja. Kuten luovuus on yksilöllistä, myös perheet, lapset, äidit ja isät ovat kukin yksilöitä. Toisille vanhemmuus saattaa olla suurin luovuuden lähde, jonka toteuttaminen onnistuu sujuvasti puuron keittelyn lomassa. Monille vanhemmille vanhempainvapaat ovatkin odotettu ja toivottu tauko ”todellisuudesta”, jossa itseään pääsee toteuttamaan ilman työelämän asettamia kiireitä.
Mutta jos tämä ei kuvaa sinun perheesi alkutaivalta, on hyvä muistaa, että luovuutta ja mahdollisuutta sen toteuttamiseen on myös oikeus kaivata. Vaikka kaipuusta luovuuteen ja katoavista mahdollisuuksista sen toteutukseen tuntuisi muodostuvan toinen toistaan ruokkiva oravanpyörä, iloitse siitä, että kaipaat luovuutta. Se on merkki siitä, että luovuus on sinussa vielä tallella.
Muista. Kyllä luovuus sinua odottaa.
-Laura