Koska on oikea aika kertoa deitille synnytyksen jälkeisestä masennuksesta?
Olen ollut jo hyvän aikaa sinkkumarkkinoilla ja pyörinyt Tinderissäkin. Monenmoista tyyppiä on tullut tavattua ja osan kanssa nähty useamminkin. Tietysti pitäisi itsestäkin kertoa, mutta missä vaiheessa voi ottaa puheeksi aiheen, että hei muuten minulla oli sellainen sairaus kuin synnytyksen jälkeinen masennus ja olen ollut aika sekaisin.
Minulla on yksi lapsi ja tällä hetkellä on todella vahva tunne, että se riittää. Monet tapaamistani miehistä taas haluavat ehdottomasti lapsia. Osa ei ole päätöksestäni mitään sanoneet tai kyselleet syytä, mutta on vastaan tullut kyseenalaistajiakin. Olet vielä niin nuori, vielähän mieli voi muuttua. Tällä miehelle suutuin todella. Millä oikeudella hän voi sanoa tuollaista, olet kuinka nuori tahansa. Omaa taustaani en hänelle alkanut tilittää ja tapaamiset jäivät siihen.
Ehkä noloin tapaus sattui viime kesänä. Tapailin mukavaa miestä toisesta kaupungista ja jollain tapaamisella oli ollut puhetta, etten halua enää lapsia. Eipä asiasta sen enempää puhuttu. Parin viikon päästä hän tuli luokseni viikonlopuksi ja saunassa sitten sanoi, että taitaa tietää miksi en halua lapsia. Olin hämilläni ja kysyin mistä? Hän kertoi googletelleensa minua jonain iltana ja oli löytänyt naamani komeilemassa eräässä lehtijutussa, jossa olimme pitämässä info-iltaa synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Tämä paljastus sai minut nolostumaan ja menin hetkeksi sanattomaksi. Kirosin mielessäni koko internetin ja harvinaisen nimeni. No mitäpä sitä kieltämään ja kerroin miehelle lyhennetyn version elämästäni. Mielenkiinnolla hän kuunteli. Juttumme ei jatkunut kesän jälkeen, mutta minun taustani ei vaikuttanut asiaan mitenkään.
Tänä syksynä olen tavannut mukavan miehen. Taisimme ensimmäisellä kerralla kun tapasimme käydä läpi ”pahimpia” tinder-treffejä. Hän kertoi tavanneensa naisen, joka oli hieman nuhjuisen oloinen ulkonäöltään ja treffeillä oli tullut olo, ettei kaikki ole ehkä ihan hyvin. Treffien päätteeksi nainen kertoi päässeensä muutama päivä sitten pois psykiatriselta hoitojaksolta. Ei seuralaisena tätä mitenkään pahasti kertonut, mutta jäi vain mieleeni kummittelemaan. Mitä hän ajattelee ihmisistä, joilla on mielenterveyden kanssa ollut ongelmia? Uskaltaisinko kertoa omasta historiastani?
Olimme tapailleet muutaman kerran ja päätin tulla ulos kaapista asiani kanssa. Hänen treffi-tarinansa oli jäänyt kummittelemaan mieleeni. Aloitin jutun sillä hänen esimerkki naisellaan ja sanoin, että minäkin olen käynyt juttelemassa samassa talossa missä tämä nainen. Mies pysähtyi ja pyysi kertomaan lisää. Kysyin onko hän kuullut synnytyksen jälkeisestä masennuksesta? Hän sanoi kuulleensa kyllä. Kerroin tarinani ja sen että toipuminen on kestänyt kauan ja että olen käynyt pari vuotta psykoterapiassa ja kolmas vuosi alkoi juuri. Hän kuunteli sanottavani ja kiitti luottamuksesta. Sanoi, ettei varmaan ollut kovin helppoa kertoa asiasta. Tämän jälkeen on itseni ollut paljon helpompi olla, kun sai noinkin ison asian itsestään kerrottua. Vaikka itse synnytyksen jälkeinen masennus onkin jo historiaa, on sen vaikutus elämässäni edelleen vahva ja se on iso osa minua ja millainen minusta on muovautunut noiden hirvittävien vuosien myötä. Tämä asia on minun ja joskus tulevan kumppanini vain hyväksyttävä.
-Heinikki-