Hei sinä ihana
Haluan jakaa sinulle oman kokemukseni synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Oli pimeä ja loskainen lauantaiaamu, vuosi 2018 oli alkanut vain hetki sitten. Olin matkalla kohti sairaalaa ja kolmatta synnytystäni. Ihan pian saisin vauvan syliini. Raskausaika oli vaikea. En nauttinut raskaudesta. Oli pahoinvointia, väsymystä, mielialanvaihteluja ja paljon muuta. Olin sairastunut odotusaikana masennukseen. Ahdisti ja satunnaisesti kärsin myös paniikkikohtauksista. Tuntui, kuin elämästä olisi värit kadonneet, kaikki oli harmaata. Epäilin päivittäin itseäni ja osaamistani äitinä.
Synnytys meni hyvin, se oli nopea ja eheyttävä kokemus. Sain pienen tyttöni rinnalle heti salissa. Hän tiesi heti mitä tehdä. Kolmas imetystaival alkoi. Ihastelin vauvaa, tuoksuttelin ja olin onnellinen. Vuorovaikutus vauvan kanssa lähti hyvin käyntiin. Masennusoireet hävisivät ja arki oli tasaista. Muistan, kuinka vauva muutaman päivän ikäisenä katsoi minua kohti, tarttui sormestani kiinni ja kävi imemään rintaa. Se hetki loi minuun uskoa imetyksen onnistumisesta, samoin siitä, että jonakin päivänä värit tulevat takaisin elämääni.
Aika kului eteenpäin. Vauvan ollessa kolme kuukautta, mielialanvaihtelut palasivat ahdistuksen ja paniikkioireiden kanssa. Mikään ei tuntunut miltään ja oli vaikeaa selvitä arkisista asioista. Tajusin, että nyt on aika hakea apua. Sitä onneksi järjestyi niin meille kotiin, kuin itsellenikin. Apua oli vaikea pyytää ja vastaanottaa, olinhan tottunut pärjäämään yksin ja piilottamaan ajatukseni ja tunteeni vuosikausien ajan. Sain lääkityksen masennukseen ja jatkoin terapiakäyntejä, jonka olin aloittanut jo kolmannen raskauden aikana.
Päivät vaihtuivat, viikot, kuukaudetkin ja pian vuosi vaihtui seuraavaan. Aloin voida paremmin. Imetystaival on jatkunut synkkien aikojen yli. Se on ollut yksi niistä asioista, jotka ovat pitäneet minut kiinni arjessa. Imetys on antanut voimaa, kannatellut huonoina hetkinä, tuonut turvaa ja lähentänyt minua ja lasta.
Nyt voin kohtuullisen hyvin. En koe olevani täysin toipunut, toipumisprosessi jatkuu yhä. Terapia jatkuu, lääkityksen sain purettua. Opettelen pienin askelin löytämään iloja ja värejä elämästä. Joinakin päivinä se onnistuu hyvin, toisina huonommin. Elämääni on suotu kolme ihanaa tyttöä. Toivottavasti jonakin päivänä voin olla heille sellainen äiti, joka ei epäile osaamistaan äitinä vaan luottaa siihen, että on riittävän hyvä äiti. Tähän päivään on vielä matkaa, mutta tänään olen sitä päivää askelen lähempänä.
Olen huomannut, että huonona
päivänä tai huonona hetkenä jokin luova tekeminen voi auttaa selviytymään
eteenpäin. Kirjoittaminen, piirtäminen, värittäminen, askartelu, maalaaminen,
leipominen, voisiko jokin niistä helpottaa sinua? Itse tartun usein kynään ja
alan kirjoittamaan. Joskus kirjoitetulla tekstillä ei ole päätä eikä häntää, se
on vain tajunnanvirtaa. Värityskirjat ovat myös ihania, värien kanssa leikittely
ja värittämiseen keskittyminen saa unohtamaan ajantajun ja murheet. Jos pidät
leipomisesta, kokeile jotakin uutta reseptiä tai luo oma resepti jonkin
olemassa olevan pohjalta. Lopputulos on makoisa, ja usein siitä riittää
muillekin jaettavaksi.
Tytti Villanen
Tämä teksti löytyy uusimmasta Äimän Käkenä lehdestä. Tytti Villanen on Imetyksen tuen vertaistukiäiti.
Imetyksen tuki ry on vuonna 1998 perustettu voittoa tavoittelematon yhdistys, joka toimii Suomessa valtakunnallisesti. Imetyksen tuki ry:n perustehtävä on yksilöllisen imetyksen tukeminen tarjoamalla laadukasta vertaistukea ja edistämällä imetysmyönteisiä asenteita yhteiskunnassa. Yhdistyksen visio on, että imetys on luonteva osa arkea ja imettävä äiti arvostettu osa yhteiskuntaa, ja että jokainen äiti voisi imettää toiveidensa mukaisesti.
Imetyksen tuki ry:n toimintamuotoja ovat imetystukiryhmät, chat ja imetystukipuhelin. Imetyksen tuki ylläpitää ja kehittää luotettavaa ja laadukasta imetyksen vertaistukea, julkaisee Imetysuutisia-lehteä ja tarjoaa puitteet laktivismille. Yhdistyksestä, jäsenyydestä, toimintamuodoista ja muusta imetykseen liittyvästä voit lukea lisää http://imetys.fi