Erityisherkkyys ja arki

Yleinen

Erityisherkkänä oleminen on jo aikuiselle välillä haastavaa ilman lasta, kun siinä on on yhdistetty masennus, oma erityisherkkyys sekä lapsi joka on myös erityisherkkä, silloin arki on haastavaa ja tasapainon löytäminen on välillä hankalaa.

Kun itse ylikuormittuu eikä pääse lepäämään niin se masennus nostaa myös päätänsä ja olo on kuin olisi jäänyt jyrän alle. Miten tuollaista pitäisi käsitellä, vielä näin kohta kaksi vuotta vastausta etsineenä en ole sitä löytänyt. Lapsen herkkyyden osaa jo hallita ja auttaa. Kun lapsi ylikuormittuu niin silloin istutaan lattialla ja lohdutetaan lasta,joka ei osaa asiaa käsitellä ja kaikki purkaantuu itkuna ja pahana olona. Aikuinen kuormittuu taas siitä kun lapsi itkee ja huutaa sitä kuormittumista, josta seuraa molemmille unettomuutta ja voimattomuutta.

Piirretyt, helpot ruuat sekä sohvan pohja on parasta meidän arjessa silloin.

Miten lapselle selittää vaikka kahden vuoden päästä se, että miksi on niin väsynyt ja ylikuormittunut olo, pelkästään jo välillä kauppareissusta, se arveluttaa. Kun en osaa itsekkään sitä tiedostaa muuten kun sillä mitä on kerrottu mistä se tulee,mutta miten niin pieni lapsi saada ymmärtämään että se on ihan ok ja sitä ei tarvitse säikähtää. Itselleni lapsena tästä ei puhuttu ja vasta aikuisiällä lääkäri kertoi mistä tämä voi johtua. Olin hämmentynyt,vaikka olinkin asiasta lukenut. Vanhemmat ei koskaan avannut sitä lapsena minulle miksi olin herkempi kaikkeen reagoimaan mitä sisarukseni. Omalle lapselleni sen haluan näyttää äitinä että äitikin on ok,vaikka välillä kuormittuminen on aivan järjetöntä.

Pitkällä tähtäimellä se kuormittuminen vei hetki sitten oman jaksamisen unettomuuteen, ärtymys ja ahdistus nosti päätänsä. Se näkyi myös lapsen mielessä, mutta suuri tukiverkosto oli suuri apu ja lepo tärkein.

Myös pieni ihmettelijä on vilkas sekä maailmaa tutkiva lapsi,joka vaatii aktiviteettia ja tekemistä päiviin todella paljon, mikä kuormittaa äidin. Ulkoillaan niin kauan kun väsähdetään, leivotaan yhdessä sekä hassutellaan. Karu totuus on että milloin vanhempi saa siinä levähtää, etenkin jos ei osaa nukkua päiväunia kun lapsi nukkuu. Lapsi lähtee isälleen, silloin hoidetaan pakolliset menot mitä ei lapsen kanssa voi tehdä, joten taas lepo jää. Siitä huolimatta kuinka väsynyt on saatikka ahdistunut kun illalla mennään sohvalle viltin kera katsomaan piirrettyjä niin se kaikki negatiivinen häviää ja lepo on tervetullutta molemmille.

– Iita

Tarvitsetko tukea?

Tarvitsetko vertaistukea, chatti-kaveria tai haluatko puhua ongelmistasi? Katso tästä eri tukimuotomme:

Tukea tarjolla