Erään vapaaehtoisäidin kokemus vertaisäitiydestä
Toivuttuani raskauden aikaisesta- ja synnytyksen jälkeisestä masennuksesta tiesin heti, että haluan alkaa Äimän vapaaehtoisäidiksi. Halusin, että ikävistä ajoista versoisi myös jotain hyvää ja voisin auttaa muita käsittelemään vaikeita tunteita ja kokemuksia.
Äimän monista vertaistuen muodoista minua eniten puhutteli tukiäitiys. Minusta on mukava päästä kunnolla juttelemaan tuettavien kanssa ja muodostaa hiukan syvempi keskusteluyhteys kuin mitä chat ja auttava puhelin tarjoavat.
Saimme vapaaehtoistoimintaan todella hyvän ja kattavan koulutuksen ja pystyin aloittamaan luottavaisin mielin tukiäitinä toimimisen. Ensimmäinen tapaaminen jännitti: osaisinko auttaa oikein ja osaisinko sanoa asiat, joista oikeasti on apua? Osaisinko olla tarpeeksi läsnä ja välittävä. Tapaamisen loputtua tajusin, että kunhan on oma itsensä ja on ihminen ihmiselle, se riittää.
Saan vapaaehtoisena toimimisesta niin paljon hyvää oloa, paljon enemmän kuin mistään palkkatyöstä jossa olen ollut. Tuntuu, että sillä mitä teen on oikeasti merkitystä ja pystyn auttamaan niitä, joiden paikalla olen joskus itsekin ollut. Äimä antaa ihanan ja turvallisen alustan auttaa ja olen todella iloinen, että uskalsin alkaa vapaaehtoiseksi.