Äimän vapaaehtoisena: Toipumisen jälkeen auttamaan
Toimintamme Äimällä pohjautuu vapaaehtoisten vertaistukiäitien tekemään työhön. Ilman heitä emme olisi olemassa ja haluamme siksi nostaa heitä esiin. Näissä vapaaehtoisten haastatteluissa keskustelemme siitä, miten vertaistukiäitiemme ovat päätyneet mukaan vapaaehtoistyöhön Äimässä ja millaista sen tekeminen on ollut.
Tässä ensimmäisessä jutussa jutellaan Marian kanssa.
Maria on kahden lapsen äiti, joka on sairastanut synnytyksen jälkeisen masennuksen kummankin lapsensa syntymän jälkeen. Hän kuuli Äimästä jo ensimmäisen lapsensa syntymän jälkeen, mutta hakeutui Äimän avun piiriin vasta toisen lapsen syntymän jälkeen. Tällöin hän sai tuekseen tukiäidin, jonka kanssa pääsi vaihtamaan ajatuksia.
Kipinä vapaaehtoistyön tekemiseen äitien parissa heräsi jo tuolloin.
– Ajattelin, että tämä on hieno juttu ja haluan itsekin toivuttuani tehdä myöhemmin jotain tällaista, Maria kertoo.
Ensin oli vuoristorataa ja sinnittelyä
Maria kuvaa masennuskertojensa olleen keskenään aika erilaisia. Ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen olo oli kaoottisempi ja epätoivoisempi. Tulevasta ei ollut tietoa, eikä oikein tiennyt mitä kautta apua voisi saada.
– Aluksi en hakenut masennukseen apua, koitin vain sinnitellä. Ja, koska oma mieli meni vuoristorataa, niin hyvien päivien aikana ajattelin, että kyllä tässä pärjää ilman apuakin. Lopulta meni pari-kolme kuukautta ennen kuin hakeuduin äitiysneuvolaan ja pääsin sen kautta depressiohoitajalle, jolloin asiat alkoivat etenemään.
Toisen lapsen kanssa Marian reitti avun pariin oli suorempi. Asiaan tartuttiin varhaisessa vaiheessa, joten odottelu- ja sinnittelyaika oli lyhyempi kuin ensimmäisellä kerralla.
– Sain apua noin kuukauden kuluttua lapsen syntymästä. Kyllä siinä se aika kuitenkin meni, koska valitettavasti yritin taas sinnitellä ja ajattelin, että ei tämä nyt niin pahaksi mene kuin edellisellä kerralla.
Toipumisen jälkeen tuli vapaaehtoistyö
Maria kävi Äimän vapaaehtoistyöntekijöille tarkoitetun vertaistukiäitikoulutuksen jo seuraavana vuonna toisen lapsensa syntymästä. Näin nopea aikataulu oli mahdollista, sillä hän pääsi molempien masennusten jälkeen nopeasti takaisin kiinni arkeen mielialalääkityksen avulla.
– Alkuun en olisi halunnut lääkitystä. Ajattelin, että ne (lääkkeet) eivät olisi minua varten. Onneksi kuitenkin kokeilin niitä. Minulle ne sopivat ja tasasivat olotilaani merkittävästi. En tarvinnut kokeiluja useiden lääkkeiden kanssa, vaan hyvä vaste löytyi jo ensimmäisen lääkkeen kohdalla.
Koulutuksen jälkeen Maria lähti mukaan vapaaehtoistehtäviin.
– Pian vapaaehtoisten koulutuksen käytyäni aloin tehdä chat-vuoroja vertaistukichatissa. Chat-vuorot kestivät pari tuntia kerrallaan ja niiden ajankohdat sai valita vapaasti sen mukaan, mikä itselle sopi. Niitä saattoi myös ottaa omaan elämäntilanteeseen sopivan määrän.
Maria kertoo chat-päivystysten sujuneen rauhallisesti. Hänen kohdallensa ei osunut ruuhkia, joten keskusteluja sai käydä kaikessa rauhassa. Chatpäivystämisen lisäksi hän lähti myös paikkakuntansa kasvokkain tapaavan vertaistukiryhmän toiseksi vetäjäksi. Ryhmässä vertaistukijana toimiminen oli jossain määrin erilaista kuin chatissa.
– Chatissa ihmiset olivat useammin akuutimpien asioiden kanssa liikkeellä. Ryhmässä taas kävi useita jo pitkään siellä käyneitä henkilöitä, jotka pitivät ryhmän ilmapiiristä ja siellä käydyistä keskusteluista. Ryhmää vetäessä myös tutustui ihmisiin eri tavalla, kun oltiin pitkään tekemisissä samojen ihmisten kanssa.
Vertaistukiäitinä eri rooleissa
Vertaistukiryhmän ja -chatin vetämisessä oli myös yhteisiä tekijöitä. Niihin kuului ihmisiltä tuleva suora palaute.
– Chatkeskustelun päätteeksi sai yleensä kiitokset siitä, että keskustelusta oli ollut apua ja hyötyä. Samoin ryhmissä tuli ihan suoraan kiitoksia ja palautetta siitä, että oli taas mukava tulla kokontumaan ja juttelemaan.
Saatu palaute sai vapaaehtoistyön tekemisen tuntumaan tärkeältä ja kannattavalta. Työn merkitys tuli näkyväksi suoraan ja konkreettisesti. Maria piti vapaaehtoisena olemisesta heti paljon ja onkin tänä vuonna ottanut uusia vapaaehtoistehtäviä. Hän on toiminut tukiäitinä ja päässyt mukaan yhdistyksen hallitukseen. Hän valmistui hiljattain myös kokemusasiantuntijaksi.
– Vertaistukiryhmämme loppui vuodenvaihteessa. Sen jälkeen olen ottanut vastaan tukiäititehtäviä. Olen vaihtanut ajatuksia muutamien äitien kanssa sähköpostin välityksellä. Lähdin myös mukaan Äimän hallitukseen. Uusin juttu on, että valmistuin kokemusasiantuntijakoulutuksesta kevään lopulla. Nyt odottelen niitä työtehtäviä innolla.
Maria lisää, että erilaisten tehtävien kokeileminen vapaaehtoisena on ollut todella mukavaa.
– Ei ole tarvinnut tehdä vain yhtä ja samaa juttua, vaan on ollut mahdollista kokeilla, mitkä tehtävät tuntuvat omalta.
Äimän vapaaehtoisena toimimisesta Marialla on vain hyvää sanottavaa.
– Täällä vapaaehtoisena toimiminen on ollut todella positiivinen juttu, suosittelen sitä lämpimästi. Koen, että Äimällä pidetään meistä vapaaehtoisista hyvää huolta. Tässä on sellainen molemminpuolisuus. Meille järjestetään monenlaista toimintaa ja tukea. On koulutuksia, työnohjausta, suunnitteluviikonloppuja ja pääsee vaikuttamaan asioihin. Tuntuu, että meidän tekemisemme on tärkeää ja sitä arvostetaan.
Vertaistuki on yhteisen kokemuksen jakamista
Lopuksi jutellaan Marian kanssa vielä vertaistuen voimasta.
– Sitä katsoo itse vertaistukea sekä apua saaneen masentuneen että auttajan roolin kautta. Molempien näkökulmasta se on todella voimallinen juttu. Se, että toinen oikeasti tietää ne olotilat ja tunteet, joita käyt läpi, on merkittävässä roolissa.
– On helpottavaa, kun vertainen sanoo, että tietää miltä susta tuntuu ja voit luottaa siihen, että hän myös oikeasti tietää. Helposti terveydenhuollon puolella – esimerkiksi neuvolassa – voi olla, ettei vastapuolella olevalla terveydenhoitoalan ammattilaisella ole jakaa vastaavaa kokemusta, jolloin keskustelu saattaa jäädä pintapuoliseksi.
– Vertaisen kanssa jutellessa tulee se olo, että asiaansa ei tarvitse selitellä tai kaunistella. Voi vain sanoa, miten asiat ovat, ja toinen ymmärtää. Silloin kun on itsellä vaikeaa, sitä niin helposti alkaa ajattelemaan, että vain oma elämä on tällaista hirveää, eikä kellään muulla ole samanlaista. Siihen vertaistuki auttaa ja toimii parhaiten.
Jos olet kiinnostunut vapaaehtoistyöstä, voit täyttää yhteystietosi tällä sivulla: aima.fi/vapaaehtoiseksi, niin otamme sinuun yhteyttä. Mikäli et ole vielä varma, millaisiin tehtäviin haluaisit osallistua, voit keskustella siitä myöhemmin vapaaehtoistyön koordinaattorimme kanssa.
Kirjoittaja:
Mina-Maria Poppeli
Äimän järjestöassistentti
Kuva: Unsplash