Minulla on ongelma
Sain lapseni ollessa reilu parikymppinen. Toipuminen raskausajan ja synnytyksen jälkeisestä masennuksesta on ollut pitkä ja vienyt vuosia. Jo lapsen ollessa pieni olin kovasti sitä mieltä, etten halua enää lapsia. Pelkäsin saman tapahtuvan uudelleen ja en halunnut mahdollisen uuden lapsen ”kokevan” samaa mitä lapseni on kokenut. Mieheni halusi toisen lapsen ja minusta tuntui, että hän ei ottanut minun ajatuksiani kovin vakavasti. Kun hän lopulta sisäisti asian, etten varmaankaan halua enää lapsia parisuhteemme ongelmat kasaantuivat ja lopulta erosimme. Tämä lapsiasia oli yksi suurimmista syistä, miksi lopulta erosimme.
Nyt olen kolmekymppinen sinkkuäippä ja vaeltelen miesviidakossa. Ajatus siitä, etten halua enää lapsia on vahvistunut ja voin sanoa 90 prosentin varmuudella, että tämä yksi lapsonen riittää minulle täydellisesti. Mutta nyt päästään tähän minun ongelmaani! Suurin osa tapailemistani miehistä, jotka ovat kanssani suht samanikäisiä, haluavat perheen ja omia lapsia. Itse haluaisin tällä hetkellä rennon parisuhteen, jossa molemmilla on omat kodit ja omat elämät. Olen tavannut mukavia miehiä, mutta liian suuret erot tulevaisuuden haaveista nostavat tien pystyyn. Minä olen elänyt ”suomalaista unelmaelämää” 25-vuotiaana, meillä oli talo ja farmariauto ja kissa. Se elämänvaihe on koettu ja nyt haluan jotain aivan muuta. Olenko kuitenkin kaksikymmentä vuotta liian aikaisessa etsiessäni kumppania, joka ajattelisi parisuhteesta samalla tavalla?
Muutamat miehet ovat ottaneet asiakseen kyseenalaista päätökseni. Olen kuitenkin vielä niin nuori ja mieli voi muuttua. Kyllä mieli voi muuttua, mutta sekin on minun oma päätökseni. Ei sen toisen ihmisen. Lasta ei kuitenkaan voi missään nimessä tehdä toisen mieliksi, kyllä sen halun pitää lähteä itsestä. On hämmentävää, että olen paljon pohtinut tätä lapsiasiaa ja kuinka se vaikuttaa lapseeni. Jääkö hän jostain paitsi, kun ei ole sisaruksia? Ja kun lopulta olen saanut sisäisen rauhan itseni kanssa asian suhteen, joudun pohtimaan asiaa uudelleen mahdollisen uuden parisuhteen kannalta. Löydänkö ihanan minulle sopivan ihmisen nyt lähitulevaisuudessa vai vasta silloin kahdenkymmenen vuoden päästä?
-Heinikki-