Äidit irti synnytysmasennuksesta Äimä ry

Isä, hae tukea myös itsellesi

Hyvä tuore isä! Äidit irti synnytysmasennuksesta Äimä ry on myös isiä varten.

  • Äimä on mukana upouudessa MASI-nimisessä hankkeessa, jossa Miessakit ry antaa isille apua, kun puolisolla on masennus. MASI tarjoaa apua puhelimitse, sähköpostitse ja vertaistukiryhmissä (Helsinki, Lahti, Tampere). Lisätietoja MASI:sta saat täältä.
  • Isät ovat tervetulleita soittamaan Äimän vertaistukipuhelimeen. Isien puheluissa kysytään muun muassa, mistä apua voi lähteä hankkimaan ja mitä puolisoni päässä oikein tapahtuu. Kaikki kysymykset ovat sallittuja.
  • Jos puolisosi on Äimä ry:n jäsen, voitte yhdessä osallistua yhdistyksemme perhe- tai parisuhdeviikonloppuihin, joissa nostetaan esille myös miesnäkökulmaa. Kaikista parhaat keskustelut masennuksesta ja lapsiperhe-elämästä syntyvät ehkä miesten saunan lauteilla!
  • Apua voit saada Äimä ry:n lisäksi esimerkiksi Omaiset mielenterveystyön tukena keskusliitto ry:n jäsenjärjestöistä ympäri Suomea.
  • Miehet ovat tervetulleita kehittämään isätoimintaa Äimässä.

Puolison rooli on tärkeä

 

Tuore äiti ei aina olekaan onnellinen. Hän on ärtynyt, uupunut, uneton ja ahdistunut. Hänen käytöksensä hämmentää puolisoa. Kaikki, minkä piti olla mukavaa, onkin epämukavaa.

 Äiti ei anna lasta puolisolleen, vaan hoitaa tätä epätoivon vimmalla. Tai sysää vauvan kokonaan toiselle: ota sinä, en minä jaksa, en minä pysty. Puolison näkökulmasta käsittämätöntä voi olla sekin, ettei äiti jäisi millään vauvan kanssa kaksin, vaan puolison tulisi olla koko ajan kuulolla. Äiti ehkä pelkää vahingoittavansa vauvaa tahallaan, vaikkei niin koskaan oikeasti tekisi.

Moni puoliso saakin unohtaa harrastuksensa ja menonsa ystävien kanssa. Kotitöitä joutuu tekemään urakalla, kun toinen lähinnä imettää ja makaa vuoteessa. Lisäksi nainen saattaa suuttua jatkuvasti puolisolleen. Masentunut äiti on usein vuorovaikutuksessaan negatiivisempi puolisonsa kuin muiden ihmisten kanssa.

 Puoliso on hämmentynyt, vihainen ja peloissaan. Hän kokee, ettei voi auttaa, ja se turhauttaa.

 Kun äidin sairaus lopulta diagnosoidaan, puolison olo helpottaa. Epämääräiset oireet ovat saaneet nimen, ja sairaudesta voi etsiä tietoa. Puoliso huomaa, että siihen voi saada apua. Pahin on sairauden alkuvaihe, jolloin epävarmuus on suurin. Monet puolisot toivovatkin, että heillä olisi tietoa synnytysmasennuksen oireista jo varhaisessa vaiheessa.

Kun diagnoosi saadaan, apu alkaa rullata. Terveydenhoitaja, psykologi, psykiatri. Terapia. Perheterapia. Lääkkeet. Tukea vauvalle ja muille lapsille. Siivousapua.

Puolisollakin voi olla raskausajan masennus tai synnytyksen jälkeinen masennus. Se voi liittyä muuttuvaan elämäntilanteeseen ja sen haasteisiin.

 Vaikka mielenterveysongelmat eivät ole vakavia tartuntatauteja, niin masennus voi kuitenkin tavallaan tarttua. Jos joutuu elämään pitkät ajat masentuneen äidin kanssa, puolisonkin mieli on väistämättä vaarassa.

 Puoliso näkee edessään ihan erilaisen naisen kuin mihin on rakastunut. Naista ei kiinnosta seksi eikä hän jaksa pitää huolta itsestään. Masentunut on kaikin puolin kurjaa seuraa.

 Masennuksesta voi silti seurata paljon hyvääkin. Se, että jakaa yhdessä vaikean ajan, saattaa lujittaa parisuhdetta.

 Asiantuntijana Ilmo Saneri, isätyöntekijä, Miessakit ry

Kuva: Emma Huttu

Nikon tarina:

”Kun tuntui pahalta, itkin kannon nokassa ahdistuksen pois”

Olin ollut vaimoni (silloinen kihlattuni) kanssa yhdessä yhdeksän vuotta ennen ainoan lapsemme syntymää. Suhteessamme oli ollut ylä- ja alamäkiä vuosien varrella ja joskus pohdimmekin vakavissamme, sovimmeko oikeasti yhteen. Kihlattuni kärsi suhteemme alkuaikoina unettomuudesta ja melankolisuudesta, joka oli ensimmäinen vakava paikka suhteessamme. Tietyllä tavalla olin itsekin kypsymätön ymmärtämään häntä persoonana. Samalla selvisi, että hänen lapsuuden perhe-elämänsä oli ollut monin tavoin vaikea muun muassa äidin vaikean psyykkisen sairauden vuoksi. Lapsuudessa koetut traumat olivat jättäneet jälkensä.

 

Kuitenkin pohjimmiltaan rakastimme toisiamme ja kiintymyksemme oli syvää. Yhteinen unelmamme oli oma lapsi. Unelmamme toteutui helmikuussa 2004, jolloin saimme täydellisen suloisen poikalapsen. Tuntui mahtavalta olla pienen pojan isä!

 

Odotusaika meni vaimoltani muuten onnellisissa merkeissä, paitsi unettomuus alkoi vaivata häntä raskauden loppupuolella. Raskauden loppuvaiheissa hän nukkui noin 4-5 tuntia yössä. Jäljestäpäin onkin helppo todeta, että hälytyskellot olisivat pitäneet soida jo tuossa vaiheessa. Mieliala hänellä oli kuitenkin positiivinen koko raskauden ajan.

 

Vaimo sairastui masennukseen

 

Heti pojan syntymän jälkeen alkoivat kuitenkin vaikeudet. Imetys tuotti ongelmia, vauva ei osannut imeä tissiä ja vaimoni alkoi myös jännittämään imetystilanteita. Pitkään jatkunut unettomuus alkoi vaatia veronsa ja vaimolla oli vaikeuksia nukkua ja sopeutua äitiyteen.

Itse koin isän roolin vahvana alusta alkaen ja yritin parhaani mukaan osallistua vauvan hoitoon kaikkina vuorokauden aikoina. Tajusin pian, että vastuuni on tavanomaista suurempi tässä tilanteessa.

Ilman oman isäni ja äitini apua emme olisi kuitenkaan selvinneet alkuaikojen rutiinista. Heidän kauttaan saimme rutiinia vauvan hoitoon ja arki alkoi sujua paremmin. Vaimon univaikeudet kuitenkin jatkuivat ja depressio pahentui.  Arki oli haastavaa, mutta toisaalta onnellisia hetkiä oli vauvan kanssa paljon. Itse koin näin, ikävä kyllä vaimoni ei kokenut ilon tunteita kovinkaan usein. Pidemmän päälle se tuntui minusta pahalta ja ahdistavalta.

Kuitenkin itse peruspositiivisena ihmisenä pyrin iloitsemaan jokaisesta päivästä ja sitä iloa poika toi minulle joka päivä.

 

Sain tukea lapsuudenperheeltäni

 

Kuitenkin huomasin, että parisuhteemme kärsi vaimon masennuksesta ja tunsin vihaa ja tuskaa siitä, miksi meille kävi näin. Kaipasin lepoa ja rakkautta vaimoltani. Niitä hetkiä oli vähän siihen aikaan. Pelastukseni olivat oma lapsuuden perhe ja sieltä saatu vankkumaton tuki, mukava työ, liikuntaharrastukset, sekä myös vaimon isän tuki.

Purin pahaa oloani jokapäiväisillä juoksulenkeillä. Kun tuntui oikein pahalta, itkin kannon nokassa ahdistuksen pois.

Vuodet vierivät ja lapsi kasvoi. Vaimon masennus saatiin oikealla lääkityksellä ja terapialla parempaan jamaan ja pikkuhiljaa elämä alkoi normalisoitua. Vähitellen vaimo osasi myös nauttia äitiydestään paremmin ja vastuu lapsen hoidosta ei ollut enää pelkästään minulla. Myös parisuhteemme parani muun muassa parisuhdeterapian avulla.

Jälkeenpäin ajateltuna oman jaksamisen kannalta oli hirveän tärkeää, että olin itse kokenut hyvän ja onnellisen lapsuuden ja suhteeni omaan lapsuuden perheeseen ja sisaruksiin oli läheinen. Heiltä sain tukea ja voimaa kantaa vastuuta tässä vaikeassa tilanteessa. Myöskin urheiluharrastus, musiikki ja lukeminen auttoivat poistamaan stressiä ja huonoa mieltä.

 

Käynnit terapiassa auttoivat minuakin

 

Kaikista tärkeintä tällaisessa tilanteessa on mielestäni se, että olisi läheisten ihmisten tukiverkko, joihin voi tukeutua ja joille pystyy puhumaan.

Itse koin myös todella hyödyllisinä käynnit terapiassa. Pystyin avautumaan täysin ainoastaan terapeutille.  Koin välillä katkeruutta kavereitteni perheitä kohtaan, joilla oli asiat hyvin ja joiden oli vaikea käsittää tilannetta. Minusta oli vaikea kertoa heille oikeasti, miten huonosti asiat olivat. Tuntui, että he eivät kykenisi ymmärtämään meidän asioitamme.

Synnytysmasennus on hyvin vakava asia ja vaatii ehdottomasti ammatti-ihmisten apua. Tämä apu tulee kohdistua eri muodoissaan koko perheelle. Olennaista on, että masennuksesta kärsivän puoliso saa apua ja tukea, niin lapsen hoitoon, omaan huonoon oloonsa ja parisuhteeseen.

Varhainen vuorovaikutus lapseen on valtavan tärkeä asia ja on syytä huolehtia, että lapsen ympärillä on rakastavia ihmisiä, joilta lapsi saa paljon rakkautta, läheisyyttä, syliä ja huomiota.

 

Synnytysmasennuksesta ei selviä yksin

 

Synnytysmasennuksesta selviää kyllä ehjin nahoin, mutta ei yksin. On tunnustettava, milloin omat voimat eivät riitä ja haettava apua ajoissa. Kun tekee näin, niin silloin isoin taakka tipahtaa harteilta ja tilanne alkaa korjautua.

Tärkeää on ymmärtää, että tilanne ei ole kenenkään syytä, joten syytökset ja itsesyytökset ovat turhia. Tässä tilanteessa rakastaminen ja empaattisuus niin puolisoa kuin itseä kohtaan on hyvin olennaista. Yhdessä eteenpäin toinen toistaan tukien! Lopuksi muutamia neuvoja huoneentauluksi tällaisessa tilanteessa.

  1. Tunnista oma olosi. Jos et jaksa, hae apua (omat vanhemmat, paras ystävä, lääkäri, terapeutti ym.)
  2. Älä häpeä! Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden merkki.
  3. Iloitse vauvasta ja rakasta häntä. Hän ja sinä ansaitsette sitä molemmat.
  4. Järjestä omaa aikaa ja tee mukavia asioita, jotka tuottavat sinulle virkistystä ja rentoutumista.
  5. Ole läheinen ja rakastava puolisollesi, vaikka hän ei välttämättä pysty sillä hetkellä sinua kohtaan samoja asioita näyttämään tai tuntemaan. Silti se on parasta mitä voit häntä kohtaan sillä hetkellä tehdä.
  6. Muista, että monet muutkin perheet kärsivät samasta sairaudesta! Voit hakea apua myös vertaistuen piiristä.
  7. Kaikilla ihmisillä on vaikeita kriisejä elämässä jossakin vaiheessa. Nekin kuuluvat elämään.

Terveisin Niko, 44