Synnytysmasennuksesta toipuminen

Synnytysmasennus-keskustelualue on kaikille avoin. Osallistuaksesi keskusteluun tulee sinun rekisteröityä käyttäjäksi. Ryhmään pääsevät kaikki halukkaat.
Alueen säännöt
Tervetuloa Äimän synnytysmasennukseen keskittyvälle keskustelupalstalle. Täällä voit keskustella muiden saman kokeneiden kanssa sekä löytää vertaistukea ja apua omaan tilanteeseesi. Juttelemme täällä hyvässä hengessä ja tuemme toisiamme. Keskustelupalsta on avoin kaikille rekisteröityneille käyttäjille.

Teknisissä ongelmissa ota yhteyttä Äimän toimistoon helka.belt@aima.fi.
Marika Äimä
Viestit: 3
Liittynyt: 19.12.2018 09:22

Synnytysmasennuksesta toipuminen

Viesti Kirjoittaja Marika Äimä » 03.01.2019 10:38

Olen Marika, Äimän vapaaehtoistyön koordinaattori. Halusin aloittaa keskustelun, jotta palstamme lähtisi käyntiin. Voitte vapaasti aloittaa myös omia keskusteluja, kysyä jotain muilta tai hakea tukea omaan tilanteeseen.

Meiltä Äimässä kysytään usein, että kauanko kestää toipua synnytysmasennuksesta. Haluaisitko kertoa kauanko sinulla kesti toipuminen ja mitkä asiat auttoivat toipumisessa?

Ally
Viestit: 1
Liittynyt: 09.01.2019 15:17

Re: Synnytysmasennuksesta toipuminen

Viesti Kirjoittaja Ally » 09.01.2019 15:28

En ole toipunut kunnolla vieläkään. Kaksoseni 2,5 v. Erityisen vaikealta tuntuu muistella vauva-aikaa ja sitä, että on menettänyt sen nyt ikuisesti. Ja lapset kärsii. On toki parempia päiviä / viikkoja jo. Yritän joka päivä muistaa nauttia nyt sitten tästä ajasta, kun senkin sitten menetän muuten. Tuntuu hirveältä katsoa jotain valokuvia, kun ainoa mitä joistain tulee mieleen on, että tonakin päivänä huusin lapsille turhasta.

Nata
Viestit: 7
Liittynyt: 09.01.2019 21:23

Re: Synnytysmasennuksesta toipuminen

Viesti Kirjoittaja Nata » 09.01.2019 21:26

Tämä kiinnostaisi itseäkin. Sain vasta tänään diagnoosin ja ajatukset aika sekaisin vielä

valoakohti
Viestit: 2
Liittynyt: 14.01.2019 12:24

Re: Synnytysmasennuksesta toipuminen

Viesti Kirjoittaja valoakohti » 14.01.2019 12:43

Hei,

esikoisen kohdalla vaikea yleistynyt ahdistuneisuushäiriö (vauva noin kuukauden ikäinen, kun päädyin osastolle), jota hoidettiin yleissaaraalapsykiatrisella osastolla kolme viikkoa (vauva mukana, mutta yöhoidossa), avopuoliso jäi vielä tästä kotiin reiluksi kuukaudeksi hoitaen yösyötöt. Toivuin kuitenkin melko pian, koska aloin hoitaa vauvaa itse myös öisin miehen palatessa töihin vauvan ollessa noin kolmen kuukauden ikäinen. Voin sanoa, että tuolloin avopuolison tuki ja tsemppaus oli korvaamatonta. Nyt toisen lapsen syntymän jälkeen samat oireet, ja nyt olen kotiutumassa ensikodista (kuukausi täällä), tällä kertaa avopuolison työtilanne eri, joten hän ei voi jäädä kotiin.

Mutta halusin kirjoittaa tarinani siksi, että tästä toipuu, vaikka mustimpina hetkinä tuntuu, ettei mitenkään selviä edes seuraavaan päivään. Fyysinen jaksaminenkin käy ihan äärirajoilla, mutta onneksi palaa vähitellen. Samoin ajatukset vievät mennessään, vaikka tietää niiden olevan vain väsyneen mielen tuottamia eivätkä ne ole totta. Kukaan muu kuin toinen tämän läpi käynyt äiti ei tiedä miltä tuntuu, kun vauva hymyilee ja itse on ihan rikki ja on niin paha olla. Mutta haluan sanoa, että kannattaa hakea ja pyytää apua, pahastakin tilanteesta selviää ja aina jotenkin asiat järjestyvät (vaikka itse ei sitä juuri silloin uskokaan). Itselläni oli niin huono olla, että tuntui etten jaksa hoitaa vauvaa ollenkaan (kuitenkin päivä päivältä olo helpottaa). Toivottavasti joku saa tästä apua, äitiys ei ole aina vain vaaleanpunaista tai -sinistä, se sisältää myös tummia sävyjä ja oloja. Minulla on lääkitys, ja olen käynyt psykoterapeutilla sekä kunnan psyk. sairaanhoitajalla, tavoitteena on hakeutua KELAn tukemaan psykoterapiaan.

Nata
Viestit: 7
Liittynyt: 09.01.2019 21:23

Re: Synnytysmasennuksesta toipuminen

Viesti Kirjoittaja Nata » 14.01.2019 13:25

valoakohti kirjoitti:
14.01.2019 12:43
Hei,

esikoisen kohdalla vaikea yleistynyt ahdistuneisuushäiriö (vauva noin kuukauden ikäinen, kun päädyin osastolle), jota hoidettiin yleissaaraalapsykiatrisella osastolla kolme viikkoa (vauva mukana, mutta yöhoidossa), avopuoliso jäi vielä tästä kotiin reiluksi kuukaudeksi hoitaen yösyötöt. Toivuin kuitenkin melko pian, koska aloin hoitaa vauvaa itse myös öisin miehen palatessa töihin vauvan ollessa noin kolmen kuukauden ikäinen. Voin sanoa, että tuolloin avopuolison tuki ja tsemppaus oli korvaamatonta. Nyt toisen lapsen syntymän jälkeen samat oireet, ja nyt olen kotiutumassa ensikodista (kuukausi täällä), tällä kertaa avopuolison työtilanne eri, joten hän ei voi jäädä kotiin.

Mutta halusin kirjoittaa tarinani siksi, että tästä toipuu, vaikka mustimpina hetkinä tuntuu, ettei mitenkään selviä edes seuraavaan päivään. Fyysinen jaksaminenkin käy ihan äärirajoilla, mutta onneksi palaa vähitellen. Samoin ajatukset vievät mennessään, vaikka tietää niiden olevan vain väsyneen mielen tuottamia eivätkä ne ole totta. Kukaan muu kuin toinen tämän läpi käynyt äiti ei tiedä miltä tuntuu, kun vauva hymyilee ja itse on ihan rikki ja on niin paha olla. Mutta haluan sanoa, että kannattaa hakea ja pyytää apua, pahastakin tilanteesta selviää ja aina jotenkin asiat järjestyvät (vaikka itse ei sitä juuri silloin uskokaan). Itselläni oli niin huono olla, että tuntui etten jaksa hoitaa vauvaa ollenkaan (kuitenkin päivä päivältä olo helpottaa). Toivottavasti joku saa tästä apua, äitiys ei ole aina vain vaaleanpunaista tai -sinistä, se sisältää myös tummia sävyjä ja oloja. Minulla on lääkitys, ja olen käynyt psykoterapeutilla sekä kunnan psyk. sairaanhoitajalla, tavoitteena on hakeutua KELAn tukemaan psykoterapiaan.
Ihana kuulla että tästäkin toipuu💕kiitos tarinastasi

Mari88
Viestit: 6
Liittynyt: 22.02.2019 18:26

Re: Synnytysmasennuksesta toipuminen

Viesti Kirjoittaja Mari88 » 21.03.2019 21:22

valoakohti kirjoitti:
14.01.2019 12:43
Hei,

esikoisen kohdalla vaikea yleistynyt ahdistuneisuushäiriö (vauva noin kuukauden ikäinen, kun päädyin osastolle), jota hoidettiin yleissaaraalapsykiatrisella osastolla kolme viikkoa (vauva mukana, mutta yöhoidossa), avopuoliso jäi vielä tästä kotiin reiluksi kuukaudeksi hoitaen yösyötöt. Toivuin kuitenkin melko pian, koska aloin hoitaa vauvaa itse myös öisin miehen palatessa töihin vauvan ollessa noin kolmen kuukauden ikäinen. Voin sanoa, että tuolloin avopuolison tuki ja tsemppaus oli korvaamatonta. Nyt toisen lapsen syntymän jälkeen samat oireet, ja nyt olen kotiutumassa ensikodista (kuukausi täällä), tällä kertaa avopuolison työtilanne eri, joten hän ei voi jäädä kotiin.

Mutta halusin kirjoittaa tarinani siksi, että tästä toipuu, vaikka mustimpina hetkinä tuntuu, ettei mitenkään selviä edes seuraavaan päivään. Fyysinen jaksaminenkin käy ihan äärirajoilla, mutta onneksi palaa vähitellen. Samoin ajatukset vievät mennessään, vaikka tietää niiden olevan vain väsyneen mielen tuottamia eivätkä ne ole totta. Kukaan muu kuin toinen tämän läpi käynyt äiti ei tiedä miltä tuntuu, kun vauva hymyilee ja itse on ihan rikki ja on niin paha olla. Mutta haluan sanoa, että kannattaa hakea ja pyytää apua, pahastakin tilanteesta selviää ja aina jotenkin asiat järjestyvät (vaikka itse ei sitä juuri silloin uskokaan). Itselläni oli niin huono olla, että tuntui etten jaksa hoitaa vauvaa ollenkaan (kuitenkin päivä päivältä olo helpottaa). Toivottavasti joku saa tästä apua, äitiys ei ole aina vain vaaleanpunaista tai -sinistä, se sisältää myös tummia sävyjä ja oloja. Minulla on lääkitys, ja olen käynyt psykoterapeutilla sekä kunnan psyk. sairaanhoitajalla, tavoitteena on hakeutua KELAn tukemaan psykoterapiaan.
Kiitos tästä tarinasta, se tuo lohtua. Itsellä tilanne akuutti juuri nyt ja osastohoito parhaillaan käynnissä.

Vastaa Viestiin