Raskausajan masennus

Synnytysmasennus-keskustelualue on kaikille avoin. Osallistuaksesi keskusteluun tulee sinun rekisteröityä käyttäjäksi. Ryhmään pääsevät kaikki halukkaat.
Alueen säännöt
Tervetuloa Äimän synnytysmasennukseen keskittyvälle keskustelupalstalle. Täällä voit keskustella muiden saman kokeneiden kanssa sekä löytää vertaistukea ja apua omaan tilanteeseesi. Juttelemme täällä hyvässä hengessä ja tuemme toisiamme. Keskustelupalsta on avoin kaikille rekisteröityneille käyttäjille.

Teknisissä ongelmissa ota yhteyttä Äimän toimistoon toimisto@aima.fi.
Tarja
Viestit: 1
Liittynyt: 21.02.2019 10:26

Raskausajan masennus

Viesti Kirjoittaja Tarja » 21.02.2019 10:31

Olikohan tälle aiheella jo aloitettu keskustelu...? Kiinnostaisi tietää, miten muut ovat oireilleet raskausaikana? En oikein tiedä, onko oma olotilani vaan hormonien pyöritystä vai onko kyseessä ihan oikeasti masennus. Kuulisin mielelläni kokemuksia raskausajan masennuksesta.

näkymätönninni
Viestit: 1
Liittynyt: 01.04.2019 20:22

Re: Raskausajan masennus

Viesti Kirjoittaja näkymätönninni » 01.04.2019 20:27

Hei.

Raskaus on ollut toivottu mutta nyt kun viivat ovat ilmestyneet niin koen oloni usein ennemminkin epätoivoiseksi.

Mies on paljon pois, töissä. Ei puhu. Itse kaipaisin tukea ja huolenpitoa. Olen ihan rikki. Pelottaa enkä osaa enää poistua kotoa neljän seinän sisältä ihmisten ilmoille vaikka olen aina ollut sosiaalinen tyyppi. Olen jopa harkinnut aborttia. Olen niin aikaisessa.
Meillä ei ole ennestään lapsia. Olemme hyvin toimeentulevia ja ennen raskautta olemme olleet hyvin onnellisia. Nyt tuntuu että kaikki on muuttunut. Minä olen muuttunut.

Kaisla
Viestit: 1
Liittynyt: 22.04.2019 19:27

Re: Raskausajan masennus

Viesti Kirjoittaja Kaisla » 22.04.2019 19:40

Moi!

Täälläkin on mieli aikamoisessa pyörityksessä, ja mietin onko raskausajan masennus kyseessä vai onko vain hormonaalista. Varmaan kulkevat käsi kädessä. Mulla on traumaattinen tausta ja olen kokenus masennus- ja ahdistusjaksoja aiemminkin, ja esikoisen kanssa äitiysloma oli aika rankka. Ennen raskautta kuitenkin voin tosi hyvin ja usko voimavaroihin oli vankka. Tämä on jotenkin erilaista kuin aiemmat elämäntilanteeseen/käsiteltäviin traumoihin liittyvät uupumukset.

Olen ollut tosi pahoinvointinen ja väsynyt ekan raskauskolmanneksen. En jaksa tehdä juuri mitään, olen jotenkin ihan lamaantunut ja aivosumussa. Tähän vaikuttaa luultavasti kilpirauhasen vajaatoiminta, joka oli alkanut raskauden vuoksi. Nyt parin kuukauden toimintakyvyttömyys alkaa tosissaan vaikuttaa myös mielialaan. Erityisesti on morkkis siitä, etten jaksa olla esikoiselle sellainen äiti kuin haluaisin. Pelottaa hurjasti, jatkuuko tai paheneeko tämä olotila niin etten jaksa huolehtia tulevasta vauvastakaan tai olen kuin robotti ja suoritan vain välttämättömät että hengissä pysytään. Aluksi olin tosi onnellinen ja koin yhteyttä kasvuaan aloittavaan vauvaan, mutta nyt pelkään etten saa tuota tunnetta takaisin. Koska mulla on jo kokemusta äitiyden raskaista hetkistä, osaan pelätä eri tavalla kuin esikoista odottaessa.

Koen itseni aika yksinäiseksi. Mieli myllertää ajatuksia ja tunteita laidasta laitaan. Ei ole tukiverkostoja eikä näistä asioista ole helppoa puhua, tai koen että ymmärrystä ln vaikea löytää. Toivottavasti tätä kautta löytyisi vertaistukea!

menninkäinen
Viestit: 2
Liittynyt: 21.05.2019 19:36

Re: Raskausajan masennus

Viesti Kirjoittaja menninkäinen » 21.05.2019 19:50

Aurinko paistaa, linnut laulaa ja vatsa pyöristää.

Silti mieli on ihan sekaisin ja huutaa ulospääsyä tästä olosta. Ahdistaa, itkettää ja nukuttaa koko ajan. kotona esikoinen kohta 4v. ihmettelee, kun äiti itkee niin paljon. Missä on se iloinen ja jaksava nainen, joka kerran olin? nyt 5kk pelkkää lepoa ja kotona oloa, kun sanoin itseni irti työuupumuksen takia.Siinä vaiheessa en ollut vielä raskaana, halusin päästä eroon kaikesta vastuusta ja olla vain rauhassa. Pian irtisanoutumisen jälkeen huomasinkin olevani raskaana, yllätys oli järkyttävä ja on sitä edelleen (rv22). Lapsi oli alunperin toivottu, eikä meillä ollut ehkäisyä. Monta vuotta meni niin ettei lasta kuulunut ja sittenkun hän päätti tulostaan, niin en ollenkaan kaivannut enää lisää vastuista ja pientä ihmistä joka kaipaa koko ajan minua.

Tilanne on kuitenkin tämä, että vauva on tulossa syyskuussa. Perhettä koetellaan kovasti, kun mieli minulla mikä on. Harmittaa kovasti mieheni puolesta, kun hän joutuu elämään tätä kanssani ja kokee olonsa avuttomaksi kun ei voi minulta tätä kipua ottaa pois.

Neuvolassa terveydenhoitaja teetätti minulle masennustestin jo melkein ensikäynnillä. Siinä vaiheessa pisteet keskivaikean masennuksen tasoa, laittoi luvallani lähetteen mielenterveystoimistoon (josta en vieläkään ole saanut apua, ensimmäinen lääkärikäynti oli 14.5. Lähete laitettiin helmikuussa). Neuvolatäti ei antanut periksi, vaan halusi saada minut tuen pariin ja laittoi lähetteen erityisentuen palveluihin, jossa käydään erityisesti raskausajan masennuksen ja kiintymyssuhteen luomiseksi. Pääsin sitä kautta psykologille miltei heti. Suosittelen ottamaan neuvolasta avun vastaan, jos sitä saatavilla! Itse en pärjäisi ilman näitä viikottaisia käyntejä, joissa saan purkaa painajaisia lapseen liittyen ja pelkoja siitä, etten kertakaikkiaan kykene hoitamaan tätä lasta. Teille jotka vielä kamppaillette sen kanssa, että uskaltaako puhua, niin suosittelen. ihmisiä ja tukipalveluita on monenlaisia, mielenterveyspuolen käynneiltä en saanut kuin pahan mielen ja syyllisen olon, mutta onneksi rohkenin mennä pikkulapsivastaanotolle tuonne erityisentyen palveluihin. Siellä ymmärrystä nimenomaan raskausajan erityisyyteen, hormonien vaikutukseen ja prosesiin kaikkineen!

Nyt kotona. Diagnoosilla vaikea masennus ja elämänilo täysin kateissa, mutta pakkohan sitä on uskoa että tästä selvitään. Olen vapaaehtoisesti myös tehnyt psykologin kanssa itsestäni ja perheestäni huoli-ilmoituksen sosiaalitoimeen koska pelko omasta jaksamisesta on todellinen. Sain sieltä apua kodin-ja lapsenhoitoon.

-äiti, puoliso ja entinen lastensuojelun perhetyöntekijä- ja ennen kaikkea ihminen

Lajoulukuu
Viestit: 1
Liittynyt: 23.05.2019 19:17

Re: Raskausajan masennus

Viesti Kirjoittaja Lajoulukuu » 23.05.2019 19:51

Olen ensimmäistä kertaa tulossa äidiksi. Minulla on taustalla pitkä masennushistoria ja joudun käyttämään masennuslääkkeitä nyt raskaudenkin aikana. Olen onnellinen, että saan lapsen miehen kanssa, joten rakastan ja jonka kanssa haluan olla elämäni loppuun saakka. Viisitoista vuotta sitten tulin raskaaksi parisuhteessa, joka oli hyvin epäterve ja vahingoittava. Silloin koin, että minulla ei ole muita vaihtoehtoja kuin keskeyttää raskaus. Nyt tilanne on täysin toinen, mutta pelkään äitiyttäni ja sitä, riittävätkö voimani. Olen pitkään sairastellut ja ollut jatkuvasti väsynyt. Välillä tuntuu, että itsestäni huolehtiminenkin on liikaa. Oma lapsuuteni ja äitisuhteeni on ollut raskas ja traumaattinen. Olen asiaa käsitellyt terapiassa pitkän aikaa, mutta nyt kaikki muistot tunkevat mieleen. Pelkään, että minusta tulee samanlainen äiti kuin äitini on ollut, tai jotain vielä pahempaa. Tänään olen taas itkenyt pitkin päivää, enkä ole saanut mieltä rauhoittumaan. Mielessäni ovat olleet äitini sanat, joita hän käytti monesti sen jälkeen, kun oli saanut minut henkisellä väkivallallaan itkemään: "hysteerinen, hullu kakara, mene muualle huutamaan tai saat piiskaa. Kotiin ei tulemista ennenkuin osaat olla, saatanan lellitty mukula." "Hysteerinen, hullu, lellitty kakara", sellainen oli äitini luonnehdinta minusta jo paljon ennen kouluikää. Varttuessani mukaan tulivat huora, lutka, ei-toivottu äpärä ym.

Syytän itseäni siitä, etten kykene olemaan onnellinen, vaikka sairauksistani huolimatta tulin nopeasti raskaaksi, ja vaikka minulla on ihana mies, josta lapsi saa varmasti hyvän isän. Syytän itseäni siitä, etten pysty rauhoittamaan itseäni, olemaan vahva ja lopettamaan jatkuvia ajatuksia ja muistoja omasta lapsuudesta. Syytän itseäni jo etukäteen, että minusta tulee huono äiti, vaikka oman taustani vuoksi minun pitäisi nimen omaan tietää, miten suuri merkitys äidillä on lapselle ja miten paljon tuhoa ja kipua äiti voi lapselleen aiheuttaa, ja kuinka tärkeää on olla hyvä äiti. Minun pitää pystyä parempaan, olla hellä, läsnäoleva, turvallinen ja rakastava äiti. Vahva äiti. Tasapainoinen äiti. Minusta vain tuntuu, että en pysty siihen. Mieheni muistuttaa aina, etten ole yksin lapsen kanssa, että minun ei kuulu jaksaa kaikkea yksin. Kuitenkin hän on poissa paljon kotoa ja koen jo nyt suurta yksinäisyyttä. Laskettu aikani on joulukuun alussa ja ensimmäinen kolmannes on lopuillaan. Välillä toivon keskenmenoa sen vuoksi, että pelkään niin paljon, miten huonon äidin pieni lapsi saa. Sitten häpeän sitä, että voin edes ajatella tuollaista.

Selma
Viestit: 1
Liittynyt: 26.05.2019 18:50

Re: Raskausajan masennus

Viesti Kirjoittaja Selma » 26.05.2019 19:04

Täällä rv21 menossa ja mietin olenko sairastunut masennukseen vai onko hormonit sekoittanut pään. Taustalla vuosi sitten sairastuminen parantumattomaan sairauteen, joka silloin aiheutti kovan kriisin ja masennuskauden. Nyt raskauden myötä olen alkanut näkemään todella ahdistavia painajaisia, saan raivokohtauksia miehelleni ja mietin onko musta edes äidiksi. Lapsi on tosi toivottu, mutta koen jääväni yksin parisuhteessa tämän raskauden kanssa. Mies ryyppää ja rällästää viikonloppuisin ja se aiheuttaa riitoja välillämme. Joskus mietin, että olisi parempi kuin en olis edes olemassa. En silti haluaisi tehdä pahaa lapselle ikinä. Neuvolassa en ole puhunut asiasta mitään.

Elppu
Viestit: 2
Liittynyt: 20.05.2019 13:17

Re: Raskausajan masennus

Viesti Kirjoittaja Elppu » 27.05.2019 13:06

Minulla alkoi mieliala laskea jo raskauden aikana,enkä siitä puhunut missään..mitä kadun nyt. Kynnys tunnustaa ettei voi hyvin,on valtava. Väsynyt ja huonovointinen myönsin olevani,muttei kukaan tajunnut että paljon enemmän kuoren takana. Minulla on nyt 4,5kk tyttö kotona ja masennus nosti päätään pari kuukautta sitten. Viimein sain neuvolaan kerrottua ja parin viikon päästö eka käynti sairaanhoitajan luona. Jo se,että sain neuvolaan ja miehelle kerrottua kamalasta olosta,ahdistuksesta,paniikkitiloista auttoi hieman. Suosittelen siis tekemään sen valtavan harppauksen ja puhumaan neuvolassa. Voimia kaikille ❤️ Muistetaan,että iso osa tästä kaikesta myllerryksestä on hormonien syytä ja tämä ei ole pysyvä tila!

Valoavälillä
Viestit: 1
Liittynyt: 01.06.2019 10:28

Re: Raskausajan masennus

Viesti Kirjoittaja Valoavälillä » 01.06.2019 10:52

Lohduttavaa lukea että on meitä muitakin . Minun tausta on se että taisin sairastua jo 2009 synnytyksen jälkeiseen masennukseen, enkä oikein tiedä olenko sen jälkeen elänyt enää mielialan kanssa ”normaalia elämää”. Mieliala on ollut siitä asti tasaisen masentunut, välillä parempi ja välillä huonompi ... Onkohan vakavia masennuksen aikoja takana jo ehkä kaksi tai kolme, ja syyllisyys hirveä kun en ole voinut ikinä olla äiti mitä olisin ehkä halunnut olla... Joka jaksaa ja joka on iloinen ja energinen.
Toinen lapsi syntyi 2011 ja sen jälkeen olin vähän aikaa tosi onnellinen , vauva aika oli tosi antoisa kunnes sitten parisuhteen ongelmat alkoi puskea kunnolla esiin... Kotitöiden epätasainen jako ja muu vastuu oli oikeastaan vain minun vastuulla... Lähdin töihin 2012 mutta paloin loppuu hyvin äkkiä, koska tein rankkaa siivousalan työtä ja lapset odotti töiden jälkeen palattuani vielä yöpaidat päällä kotona... Mitään ei ollut tapahtunut töissä ollessani, miehen on ollut tosi vaikeaa ottaa vastuuta mistään. Nyt ajan kanssa on tilanne hieman parantunut,
Ehkä mies ymmärtää sen että tämä jatkuva minun kuormittuminen johtaa minut aina syvälle masennukseen... Stressinsietokyky on tosi huono, huomaan että kun kasaantuu liikaa asioita niin mulla alkaa päässä heittää... Mulla epäiltiinkin sitten 2vuotta sitten kaksisuuntaista mielialahäiriötä, olen siis kokenut yhden hypomania kaudenkin minkä laukaisi ehkä silloinen masennuslääkitys mitä söin... Lopetin lääkkeen ja onneksi ne pahimmat olotilat tasaantui, mutta tasainen masennus jäi jäljelle . Vielä joskus mutta ei onneksi usein, tulee sellainen hetkellinen euforinen olo , jos tapahtuu jotain oikein mukavaa ja jännittävää ... Minkä liitän varmaan siihen bipolaarihäiriöön, mutta mielessäni jarruttelen itseäni ja yritän alkaa ajatella vaikka jotain muuta... Mutta nyt sitten tulin raskaaksi aika suunnittelemattomasti, pelkään että mitä raskaushormonit tekee mun mielialalle... Hyvin herkästi tuntuu mieliala menevän tosi syvälle masennusfiiliksiin...
Ja tunnen katkeruutta miestä kohtaan ja en oikein osaa mitään muuta kuin valittaa ja näen negatiiviset asiat... myös ne sellaiset mielihyväntunteet puuttuu, mikään ei oikein anna mitään , enkä jaksa olla sosiaalinen enkä lähteä minnekään, enkä tehdä paljoa mitään. Sitten vaan turhauttaa kun tuntuu että muut vaan vetää lonkkaa kotona ja olettaa että minä palvelen ... Näissäkin asioissa on vaan ollut pakko tehdä rajat , etten minäkään mikään yli ihminen ole ... Kotona oleminen liian kauaksi aikaa tekee mut aika kamalaksi , oon kokenut että töissä käyminen auttaa pysymään pinnalla ja vähän virkistää... mutta kyllä sinne lähteminen on välillä aikamoista tuskaa .
Mulla on laskettu aika 11.12. , pakko tässä on varmaan ottaa mielenterveystoimistoon yhteyttä ... vaikka joskus tosiaan tuntuu etten sieltä ole saanut loppu pelissä sitä lopullista apua...
Kun oli 2vuotta sitten syvässä masennuksessa niin luin Raamattua , sieltä tuli semmoinen joku toivo mun elämään , sitä ei oikein edes osaa selittää mitä siinä tapahtui mutta jotenkin sen avulla nousin sieltä hirveästä masennuksen suosta ... en esim terapiassa kestänyt sellaista jotain oman elämän vatvomista ja kun tuntui että se on loputon suo eikä tule sitä lopullista apua .
Mutta en siis sitä vastustakaan parempi sekin mitä jäädä yksin vatvomaan kotiin omaa oloaan ja olla kohta jossain psykoosissa.
Vaikeus se on itselläkin erottaa onko tämä vaan hormonaalista vai oikeaa masennusta, ehkä se on kumpaakin , että hormonit vaan edesauttavat tuomaan sen pahan olon esille mikä siellä on hiljaa kytenyt .

Tinka320
Viestit: 1
Liittynyt: 02.06.2019 23:35

Re: Raskausajan masennus

Viesti Kirjoittaja Tinka320 » 15.06.2019 15:54

Moikka!
Samanlaisia fiiliksiä täälläkin. -10 syntyneen esikoisen jälkeen olin lääkityksellä masennuksen vuoksi, vaikka alussa lääkkeiden popsiminen epäilytti. Lääkitys oli tuolloin hyvä päätös. Selvisin ja pääsin eroon myös myrkyllisestä parisuhteesta.
Nyt uudestaan raskaana paremmassa parisuhteessa. Lapsi on kovin toivottu, mutta fiilikset hyvinkin ristiriitaiset. Ahdistaa tuleva vauva-arki, pelkään masennuksen uusimista, fyysinen olo on kauhea väsymyksineen ja liitoskipuineen vaikka vielä ei ole edes raskauden puoliväli. Harmittaa kun ei jaksa ja harmittaa kun pitäisi olla onnellinen. Ehkä asennevamma tai suhtautumisongelma... itselle pitäisi olla armollinen, joopajoo, helpommin sanottu kuin tehty. Harmittaa kun ei jaksa ja ei jaksa kun harmittaa. Niin ja harmittaa miehenkin puolesta, lapsi on hänen ensimmäinen enkä haluaisi olla sohvamörököllimurjottajakiukkupussi kokoajan, mutta....

Mites teillä muilla? Kuinka olla ”tartuttamatta” puolisoa?

Sinna
Viestit: 1
Liittynyt: 02.08.2019 08:28

Re: Raskausajan masennus

Viesti Kirjoittaja Sinna » 02.08.2019 08:32

Tulin tänne, koska tajusin etten voi hyvin. En vain jaksa kirjoittaa asiasta. Ja alkoi ahdistaa tämä roskapostien määrä täällä forumilla. Odotan toista lastani.

Vastaa Viestiin