Sivu 1/1

Synnytysmasennuksesta toipuminen

Lähetetty: 03.01.2019 10:38
Kirjoittaja Minnie
Olen Marika, Äimän vapaaehtoistyön koordinaattori. Halusin aloittaa keskustelun, jotta palstamme lähtisi käyntiin. Voitte vapaasti aloittaa myös omia keskusteluja, kysyä jotain muilta tai hakea tukea omaan tilanteeseen.

Meiltä Äimässä kysytään usein, että kauanko kestää toipua synnytysmasennuksesta. Haluaisitko kertoa kauanko sinulla kesti toipuminen ja mitkä asiat auttoivat toipumisessa?

Re: Synnytysmasennuksesta toipuminen

Lähetetty: 09.01.2019 15:28
Kirjoittaja Ally
En ole toipunut kunnolla vieläkään. Kaksoseni 2,5 v. Erityisen vaikealta tuntuu muistella vauva-aikaa ja sitä, että on menettänyt sen nyt ikuisesti. Ja lapset kärsii. On toki parempia päiviä / viikkoja jo. Yritän joka päivä muistaa nauttia nyt sitten tästä ajasta, kun senkin sitten menetän muuten. Tuntuu hirveältä katsoa jotain valokuvia, kun ainoa mitä joistain tulee mieleen on, että tonakin päivänä huusin lapsille turhasta.

Re: Synnytysmasennuksesta toipuminen

Lähetetty: 09.01.2019 21:26
Kirjoittaja Nata
Tämä kiinnostaisi itseäkin. Sain vasta tänään diagnoosin ja ajatukset aika sekaisin vielä

Re: Synnytysmasennuksesta toipuminen

Lähetetty: 14.01.2019 12:43
Kirjoittaja valoakohti
Hei,

esikoisen kohdalla vaikea yleistynyt ahdistuneisuushäiriö (vauva noin kuukauden ikäinen, kun päädyin osastolle), jota hoidettiin yleissaaraalapsykiatrisella osastolla kolme viikkoa (vauva mukana, mutta yöhoidossa), avopuoliso jäi vielä tästä kotiin reiluksi kuukaudeksi hoitaen yösyötöt. Toivuin kuitenkin melko pian, koska aloin hoitaa vauvaa itse myös öisin miehen palatessa töihin vauvan ollessa noin kolmen kuukauden ikäinen. Voin sanoa, että tuolloin avopuolison tuki ja tsemppaus oli korvaamatonta. Nyt toisen lapsen syntymän jälkeen samat oireet, ja nyt olen kotiutumassa ensikodista (kuukausi täällä), tällä kertaa avopuolison työtilanne eri, joten hän ei voi jäädä kotiin.

Mutta halusin kirjoittaa tarinani siksi, että tästä toipuu, vaikka mustimpina hetkinä tuntuu, ettei mitenkään selviä edes seuraavaan päivään. Fyysinen jaksaminenkin käy ihan äärirajoilla, mutta onneksi palaa vähitellen. Samoin ajatukset vievät mennessään, vaikka tietää niiden olevan vain väsyneen mielen tuottamia eivätkä ne ole totta. Kukaan muu kuin toinen tämän läpi käynyt äiti ei tiedä miltä tuntuu, kun vauva hymyilee ja itse on ihan rikki ja on niin paha olla. Mutta haluan sanoa, että kannattaa hakea ja pyytää apua, pahastakin tilanteesta selviää ja aina jotenkin asiat järjestyvät (vaikka itse ei sitä juuri silloin uskokaan). Itselläni oli niin huono olla, että tuntui etten jaksa hoitaa vauvaa ollenkaan (kuitenkin päivä päivältä olo helpottaa). Toivottavasti joku saa tästä apua, äitiys ei ole aina vain vaaleanpunaista tai -sinistä, se sisältää myös tummia sävyjä ja oloja. Minulla on lääkitys, ja olen käynyt psykoterapeutilla sekä kunnan psyk. sairaanhoitajalla, tavoitteena on hakeutua KELAn tukemaan psykoterapiaan.

Re: Synnytysmasennuksesta toipuminen

Lähetetty: 14.01.2019 13:25
Kirjoittaja Nata
valoakohti kirjoitti:
14.01.2019 12:43
Hei,

esikoisen kohdalla vaikea yleistynyt ahdistuneisuushäiriö (vauva noin kuukauden ikäinen, kun päädyin osastolle), jota hoidettiin yleissaaraalapsykiatrisella osastolla kolme viikkoa (vauva mukana, mutta yöhoidossa), avopuoliso jäi vielä tästä kotiin reiluksi kuukaudeksi hoitaen yösyötöt. Toivuin kuitenkin melko pian, koska aloin hoitaa vauvaa itse myös öisin miehen palatessa töihin vauvan ollessa noin kolmen kuukauden ikäinen. Voin sanoa, että tuolloin avopuolison tuki ja tsemppaus oli korvaamatonta. Nyt toisen lapsen syntymän jälkeen samat oireet, ja nyt olen kotiutumassa ensikodista (kuukausi täällä), tällä kertaa avopuolison työtilanne eri, joten hän ei voi jäädä kotiin.

Mutta halusin kirjoittaa tarinani siksi, että tästä toipuu, vaikka mustimpina hetkinä tuntuu, ettei mitenkään selviä edes seuraavaan päivään. Fyysinen jaksaminenkin käy ihan äärirajoilla, mutta onneksi palaa vähitellen. Samoin ajatukset vievät mennessään, vaikka tietää niiden olevan vain väsyneen mielen tuottamia eivätkä ne ole totta. Kukaan muu kuin toinen tämän läpi käynyt äiti ei tiedä miltä tuntuu, kun vauva hymyilee ja itse on ihan rikki ja on niin paha olla. Mutta haluan sanoa, että kannattaa hakea ja pyytää apua, pahastakin tilanteesta selviää ja aina jotenkin asiat järjestyvät (vaikka itse ei sitä juuri silloin uskokaan). Itselläni oli niin huono olla, että tuntui etten jaksa hoitaa vauvaa ollenkaan (kuitenkin päivä päivältä olo helpottaa). Toivottavasti joku saa tästä apua, äitiys ei ole aina vain vaaleanpunaista tai -sinistä, se sisältää myös tummia sävyjä ja oloja. Minulla on lääkitys, ja olen käynyt psykoterapeutilla sekä kunnan psyk. sairaanhoitajalla, tavoitteena on hakeutua KELAn tukemaan psykoterapiaan.
Ihana kuulla että tästäkin toipuu💕kiitos tarinastasi

Re: Synnytysmasennuksesta toipuminen

Lähetetty: 21.03.2019 21:22
Kirjoittaja Mari88
valoakohti kirjoitti:
14.01.2019 12:43
Hei,

esikoisen kohdalla vaikea yleistynyt ahdistuneisuushäiriö (vauva noin kuukauden ikäinen, kun päädyin osastolle), jota hoidettiin yleissaaraalapsykiatrisella osastolla kolme viikkoa (vauva mukana, mutta yöhoidossa), avopuoliso jäi vielä tästä kotiin reiluksi kuukaudeksi hoitaen yösyötöt. Toivuin kuitenkin melko pian, koska aloin hoitaa vauvaa itse myös öisin miehen palatessa töihin vauvan ollessa noin kolmen kuukauden ikäinen. Voin sanoa, että tuolloin avopuolison tuki ja tsemppaus oli korvaamatonta. Nyt toisen lapsen syntymän jälkeen samat oireet, ja nyt olen kotiutumassa ensikodista (kuukausi täällä), tällä kertaa avopuolison työtilanne eri, joten hän ei voi jäädä kotiin.

Mutta halusin kirjoittaa tarinani siksi, että tästä toipuu, vaikka mustimpina hetkinä tuntuu, ettei mitenkään selviä edes seuraavaan päivään. Fyysinen jaksaminenkin käy ihan äärirajoilla, mutta onneksi palaa vähitellen. Samoin ajatukset vievät mennessään, vaikka tietää niiden olevan vain väsyneen mielen tuottamia eivätkä ne ole totta. Kukaan muu kuin toinen tämän läpi käynyt äiti ei tiedä miltä tuntuu, kun vauva hymyilee ja itse on ihan rikki ja on niin paha olla. Mutta haluan sanoa, että kannattaa hakea ja pyytää apua, pahastakin tilanteesta selviää ja aina jotenkin asiat järjestyvät (vaikka itse ei sitä juuri silloin uskokaan). Itselläni oli niin huono olla, että tuntui etten jaksa hoitaa vauvaa ollenkaan (kuitenkin päivä päivältä olo helpottaa). Toivottavasti joku saa tästä apua, äitiys ei ole aina vain vaaleanpunaista tai -sinistä, se sisältää myös tummia sävyjä ja oloja. Minulla on lääkitys, ja olen käynyt psykoterapeutilla sekä kunnan psyk. sairaanhoitajalla, tavoitteena on hakeutua KELAn tukemaan psykoterapiaan.
Kiitos tästä tarinasta, se tuo lohtua. Itsellä tilanne akuutti juuri nyt ja osastohoito parhaillaan käynnissä.

Re: Synnytysmasennuksesta toipuminen

Lähetetty: 26.12.2019 21:25
Kirjoittaja Dajmi10
Kiitos kokemustarinastasi. Itsekin toivuin, pääosin ainakin, osastohoidolla ja lääkityksellä...masennusoireet eivät ole oikeastaan koskaa ihan hirveästi huolettaneet mutta pakkoajatukset itsensä tappamisesta ja kuolemasta muutenkin riittävät välillä pilaamaan ihanankin hetken. Nyt toista lasta odotellessa oireet ovat nostaneet päätä jo raskausaikana. Siksi vähän pelottaakin kun lääkärin mielestä lääkitys pitää ennen synnytystä purkaa. En ole vielä ilman lääkkeitä onnistunut pärjäämään.