Erityisherkkä äiti
Olen aina tiennyt olevani herkkä. Ennen tosin yhdistin herkkyyden pelkästään tunteisiin ja luovuuteen, erityisesti taiteeseen ja luovaan työhön. Herkkyyteni näkyi silti myös taiteen ulkopuolella. Vaikka pidänkin ihmisistä, muutaman tunnin jälkeen tunsin kuormittuvani, kaipaavani omaa tilaa, aikaa ja yksinäisyyttä. Ravintoloiden melu tuntui turruttavan makuaistini, joten jouduin valitsemaan ravintolan äänitason perusteella. Normaalissa arjessa valintojen tekeminen sujui luonnostaan, alitajuisesti. Tiesin, missä ympäristössä viihdyin ja missä kuormituin. Valitsin työni, opiskelupaikkani ja harrastukseni herkkyyteni mukaan sitä edes tiedostamatta.
Saatuani lapsen kyse ei kuitenkaan ollut enää omista valinnoista. Lapsiperheen melusta ei päässytkään pois yhtä helposti kuin ravintolasta. Omaa aikaa ja tilaa ei ollut mahdollista saada, kun sylissä oli ihminen, josta minun oli kannettava vastuu. Kuormitus purkautui ulos itkuna, huutona ja hermojen menettämisenä. Luulin, että kaikki oli väsymyksen syytä, kunnes kuulin erityisherkkyydestä.
Erityisherkkyys on synnynnäinen piirre, jossa ihminen kokee erilaiset tunne- ja aistiärsykkeet tavallista voimakkaampina. Noin 15–20 prosenttia ihmisistä on erityisherkkiä, mutta jokaisen erityisherkkyys on omanlaistaan. Toisilla korostuu aistiherkkyys, toisilla tunnetason herkkyys. Äänet, maut ja hajut tai värit, valot ja liikkeet koetaan voimakkaampina. Myös kofeiini saattaa vaikuttaa erityisherkkään voimakkaammin.
Yhtäkkiä tajusin, kuinka erityisherkkyys oli ominaisuus, joka oli määrittänyt minua koko elämäni, vaikka en ollut siitä kuullutkaan. Olin aina reagoinut asioihin vahvasti tunteilla. Vaikka iloitsin ihmisten seurasta, kaipasin silti välillä yksinäisyyttä, jolloin voisiin uppoutua omiin ajatuksiini. Hiljaisuus, jossa voisin kuulla omat ajatukseni, oli tärkeää. Tajusin, että nuoruuden masennuksenikin oli pitkälti kuormittumista muuttuvassa elämänvaiheessa. Tunsin olevani liian herkkä tähän yhteiskuntaan, kunnes ymmärsin, että herkkyyttä voi hyödyntää ja kanavoida oikein. Herkkyys onkin voimavara.
Lapsen saamisen myötä tunsin kuitenkin olevani kuormittunut äänistä sekä oman ajan ja tilan puutteesta. Yritin etsiä tietoa erityisherkistä äideistä, mutta valtaosa keskusteluista käsitteli erityisherkkiä lapsia ja heidän tukemistaan. Tunsin olevani äitinä epäonnistunut, sillä hermoni tuntuivat olevan napsahtamispisteessä jatkuvasti, vaikka olin aiemmin ollut luonteeltani rauhallinen ja kärsivällinen. Ymmärsin kuitenkin, että lapsen myötä muuttunut elämäntilanne oli samanlainen muutos elämässä kuin aiemmat elämänmuutokset, joista olin kuormittunut ja joihin olin reagoinut useimmiten masennuksella ja ahdistuksella.
Kun lapsi kasvoi taaperoksi ja keskusteluyhteys puhumisen myötä parantui, selitin lapselle volyymitason noustessa, että äiti tarvitsee nyt hiljaisuutta. Lapsi ymmärsi heti ja käyttää nyt samoja fraaseja itsekin: ”Äiti, nyt on liikaa ääniä, puhukaa hiljempaa.”
Erityisherkkyyden tiedostamisen jälkeen arki on helpottunut huomattavasti. Vaikka lapsuus kaupunkioloissa onkin haastavampaa kuin maaseudulla, jossa itse vietin päivät metsissä ja pihalla leikkien, löytyy onneksi kaupungistakin puistoja ja metsäpolkuja, joissa lapsi pääsee purkamaan energiaa ahtaan kerrostaloasunnon sijaan. Nyt elämää rauhoittaa meditaatio lapsen kanssa, iltalenkit joen rannalla, luonnon ihmettely, maalaaminen ja tarinoiden kertominen.
Ja mikä parasta: nyt lapsenikin tietää erityisherkkyydestä ja sen kanavoinnista voimavaraksi. Herkkyys onkin rikkaus.
Miia